
Tule luomaan uutta ja johtamaan Tervia Logistiikka Oy:tä.
Etsimme logistiikka-alan tuntevaa johtamisen ammattilaista uuden Tervia Logistiikka Oy:n toimitusjohtajaksi. Tehtävässä otat vastuullesi yhtiön käynnistämisen ja siihen liittyvät prosessit. Vastaat myös yhtiön operatiivisesta johtamisesta, taloudesta ja liiketoiminnan kehittämisestä määritellyn strategian mukaisesti. Olethan osallistava ja kannustava johtaja, joka varmistaa organisaation päivittäisen arjen sujuvuuden?
Tervia Logistiikka kuuluu Tervia osuuskuntaan, joka on Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden perustama osuuskuntakonserni. Tervia Logistiikan palvelut kattavat puoli Suomea, ja tehtävässäsi pääsetkin kehittämään yhtiön toimintoja yhteistyössä hyvinvointialueiden ja muiden sidosryhmien kanssa.
Odotamme sinulta liiketoimintalähtöistä näkemystä organisaation toimintojen kehittämisestä sekä näyttöjä tuloksellisesta johtamisesta. Arvostamme kykyä strategiseen ajatteluun. Logistiikka-alan hyvä tuntemus, hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä halu vaikuttaa ja työskennellä toimialan tulevaisuuden kehittämiseksi ovat menestymisen kannalta keskeisiä edellytyksiä. Arvostamme henkilökuljetusten järjestämisen sekä siihen liittyvän lainsäädännön tuntemusta.
Tervia Logistiikka Oy:n toimiala kattaa logistiikka-, kuljetus- ja hankintapalvelut sekä muut mahdolliset palvelut. Nyt perustettava yhtiö tulee ensi vaiheessa tuottamaan muun muassa Pohjois-Suomen yhteistyöalueen lakisääteiset liikkumista tukevat matkojen välityspalvelut, kyytien kilpailutuksen ja hankinnat. Henkilöstö ja operatiivinen toiminta siirtyvät perustettavaan yhtiöön liikkeenluovutuksella yhtiön perustajaomistajilta.
Uuden toimitusjohtajamme toimipiste sijaitsee Oulussa, myös osittainen etätyö on mahdollista. Toivomme myös matkustusvalmiutta. Voit esittää meille palkkatoiveen. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä viimeistään marraskuussa 2023. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Hakuaika tehtävään päättyy 30.9.2023 klo 16.00
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto. Haastatteluun kutsuttavilta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/toimitusjohtaja-tervia-logistiikka-oy-551730/
- Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainen
- 551730
- sopimuksen mukaan
- 4.9.2023 - 30.9.2023 16:00
- Tekninen alaKuljetus ja liikenneTerveydenhuoltoalaTerveydenhuoltoalan johdon tehtävätPohjois-PohjanmaaOuluKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja antavat:Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunnan hallituksen pj. Ilkka Luoma, yhteydenotot sähköpostitse ilkka.luoma@pohde.fi
Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunnan toimitusjohtaja Erja Jaatinen, p.050-412 9433, erja.jaatinen@ppshp.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskuntaTervia Logistiikka Oy
Uusi Tervia Logistiikka Oy kuuluu Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskuntakonserni Terviaan. Konsernin ja sen tytäryhtiöiden perustajaomistajia ovat YTA-alueen neljä hyvinvointialuetta – Tervian toiminta kattaa Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Osuuskunta tuottaa jäsentensä käyttöön hyvinvointialueiden tehtävien hoitamiseen tarvittavia sosiaali- ja terveydenhuollolle tarpeellisia palveluja. Tervia Logistiikka Oy perustetaan virallisesti alkusyksystä 2023.
Osoite: Kajaanintie 50, 90220 Oulu