Tuntiopettaja (5), metsäala / TREDU - Tampereen kaupunki

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.

Haemme viittä (5) vakinaista tuntiopettajaa metsäalan opetukseen. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Tredun Metsätien toimipiste Ylöjärven Kurussa. Koneellisen puunkorjuun tuntiopettajan tehtäviin kuuluu metsänhoidon, puunkorjuun (harvesterit ja ajokoneet) ja metsäkonetekniikan monipuolinen käytännön ja teorian ammatillinen opetus luokassa, konehallissa, metsäkonesimulaattoreilla ja maastossa sekä työssäoppimisen ohjaustehtävät. Tehtäviin kuuluu myös osallistuminen metsäalan koulutusten kehittämistyöhön. Työ on osittain kaksivuorotyötä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 13 mukaan; soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, opettajan pedagogiset opinnot (väh. 60 op) ja vähintään 3 vuoden pituinen käytännön työkokemus metsäkonealan tehtävissä. Soveltuvaksi tutkinnoksi katsotaan metsäalan ammattikorkeakoulututkinto tai puunkorjuun/metsäalan erikoisammattitutkinto, jolloin valitulta henkilöltä vaaditaan vähintään 5 vuoden pituista käytännön työkokemusta metsäkonealan tehtävistä. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävään voidaan valita määräaikaisesti henkilö, joka ei täytä kelpoisuusvaatimuksia.

Lisäksi valitulta edellytetään tuoretta, nykyaikaisella kalustolla hankittua työkokemusta metsäkoneenkuljettajan työstä. Tehtävässä edellytetään C-ajokorttia ja eduksi luetaan voimassaoleva kuljettajan ammattipätevyyskortti.

Eduksi katsotaan WoodForce- metsätietojärjestelmän käyttöosaaminen, käyttökokemus eri konevalmistajien avustavista hallintajärjestelmistä (MaxiFleet, Ponsse Manager, JDLink), vahvat työelämäyhteydet, opetus-, ohjaus- tai koulutuskokemus sekä hyvät tiimityö- ja vuorovaikutustaidot. Eduksi katsotaan myös Moodle-, Wilma- ja Teams -ohjelmistojen käyttökokemus sekä kehittävä työote.

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Mari Nieminen puh. 040 801 6709 ja tuntiopettajaTuomo Kivimäki p. 040 806 4711.

Hakuaika päättyy 26.4.2021. Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Haastattelut järjestetään viikolla 18.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, hr.pirkanmaa@monetra.fi

Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungin työntekijänä vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Mari Nieminen puh. 040 801 6709 ja tuntiopettajaTuomo Kivimäki p. 040 806 4711.

Toisen asteen koulutus / Tredu Ylöjärvi
Osoite: 34300 Kuru

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat