Euran kunnan sivistyspalveluissa on haettavana Euran yhteiskoulun biologian, maantiedon ja terveystiedon opettajan sijaisuus n. 23 vvt ajalle 4.8.-19.12.2025 . Yhteiskoulussa on lukuvuonna 2024-2025 noin 385 oppilasta. Henkilökuntaa on yhteensä 40 opettajaa ja ohjaajaa. Tietoja kouluista löytyy kotisivulta euranyhteiskoulu.fi.
Haemme koulullemme oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria joukkoomme. Edellytämme hyviä yhteistyötaitoja, ratkaisukeskeisyyttä sekä rauhallista ja harkitsevaa kasvatusotetta.
Tarjoamme sinulle hyvän työyhteisön ja tarvittavan perehdytyksen. Henkilöstöetuna tarjoamme e-passin, liikuntaryhmiä ja työterveyspalvelut lääkärikeskus Minervassa.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan ja palkkaus sekä työaika OVTES:n mukaan. Valinta tehdään painottaen haastattelussa esille nousevia henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Haku tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Todistusjäljennöksiä ei ole tarpeen liittää hakemukseen.
Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Minna Lääperi
044 422 4751
minna.laaperi@eura.fi
Maria Kares
044 422 4774
maria.kares@eura.fi
Eura on n. 12 500 asukkaan vireä, viihtyisä, vetovoimainen ja turvallinen kunta eteläisessä Satakunnassa. Työnantajana Euran kunta tarjoaa haastavia ja monipuolisia tehtäviä ja huolehtii henkilöstönsä osaamisesta ja hyvinvoinnista. Kunnan tavoitteena on taata osaavan ja motivoituneen henkilöstön rekrytointi kunnan palvelutehtäviin. Euran kunnan henkilöstöpoliittisia arvoja ovat avoimuus, yhteisöllisyys, vuorovaikutteisuus, oikeudenmukaisuus sekä vaikuttamismahdollisuus.
Sijainti
Savikontie 11
27510 Eura
Euran kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.