Tuntiopettaja, erityisopetus (7) / Perusopetus - Tampereen kaupunki

Perusopetuksessa työskentelemme yhdessä tamperelaisten lasten ja nuorten parhaaksi. Tuemme lapsen ja nuoren kasvua, kehitystä ja oppimista lapsi/oppilaslähtöisesti yhteistyössä perheen kanssa. Käytössämme on monipuoliset suuren kaupungin tarjoamat asiantuntijapalvelut ja moniammatilliset verkostot. Kehitämme toimintaa aktiivisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa. Perusopetuksen oppilasmäärä on noin 18 000. Henkilöstö muodostuu 2000 alan ammattilaisesta.

Tehtävät täytetään ajalle 9.8.2021-31.7.2022, jollei tehtävän kohdalla muuta mainita.
Tehtäviä täytettäessä arvostamme monipuolista ammatillista osaamista, hyviä tiimityötaitoja sekä kehittävää työotetta.

Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat voidaan ottaa huomioon.

Käytämme viroissa koeaikaa, joka vuotta lyhyemmässä määräaikaisessa virkasuhteessa voi olla enintään puolet virkasuhteen kestosta. Virkoihin valittujen tulee ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Palkkaus OVTES:n mukaan.

Ahvenisjärven koulu, päätoiminen tuntiopettaja, laaja-alainen erityisopettaja (1)
Eduksi katsotaan kokemus yhtenäiskoulusta ja monikielisistä oppilaista.
Lisätietoja rehtori Ilpo Nybacka, puh. 040 766 3172, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Etelä-Hervannan koulu, päätoiminen tuntiopettaja, laaja-alainen erityisopettaja (1)
Eduksi katsotaan kokemus maahanmuuttajaopetuksesta sekä näkemys sen kehittämisestä.
Lisätietoja rehtori Ulla Ojalammi, puh. 050 428 3044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Koiviston koulu, päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus (1)
Tehtävään kuuluu myös ruotsin ja englannin opetusta. Lisätietoja rehtori Minna Viskari, puh. 040 135 3796, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Linnainmaan koulu, päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus (1)
Tehtävään sisältyy laaja-alaista erityisopetusta alakoulussa ja OTE-oppilaiden opetusta yläkoulussa.
Lisätietoja rehtori Ilona Pasma, puh. 040 716 9075, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Messukylän ja Vehmaisten koulu, päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus (1)
Tehtävä sijoittuu Messukylän ja Vehmaisten kouluille. Lisätietoja rehtori Karita Boström, puh. 044 279 9876 /Messukylä, rehtori Jyrki Laine, puh. 050 406 7152/Vehmainen, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Puistokoulu, päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus (1)
Tehtävä on konsultoivan erityisopettajan työtä Pirkanmaan alueella sairaalaopetuksen (Koivikkopuisto) alaisuudessa osana sairaalaopetuksen konsultoivien opettajien tiimiä. Eduksi katsotaan kokemus konsultaatiotyöstä, moniammatillisissa verkostoissa toimimisesta ja sairaalaopetuksesta.
Lisätietoja rehtori Tuila Saarentaus, puh. 040 5711 465, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Vuoreksen koulu, erityisopetus, sijaisuus (1)
Tehtävä on sijaisuus ajalla 9.8.2021-4.6.2022. Lisätietoja rehtori Leena Kostiainen, puh. 050 363 7069, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Hakuaika virkoihin päättyy 17.5.2021. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä puh. 040 806 3184.

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin/avoimet-tyopaikat
https://www.tampere.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/esiopetus-ja-perusopetus/koulut.html

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätiedot katso koulujen rehtoreiden yhteystiedot.

Lisätietoja

Kasvatus- ja opetuspalvelut / Perusopetus

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat