Tuntiopettaja, erityisopetus, Oske / TREDU - Tampereen kaupunki

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.

Haemme erityisopetuksen tuntiopettajaa Maahanmuuttajien kansainväliseen osaamiskeskukseen, Oskeen, Tampereen seudun ammattiopiston määraikaiseen virkaan ajalle 1.1.2022-30.6.2022. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Rautatienkatu 10, Tampere.

Maahanmuuttajien kansainvälinen osaamiskeskus tarjoaa vieraskielisille henkilöille ohjausta ja neuvontaa koulutukseen ja työhön hakeutumisen vaiheissa. Tredu toteuttaa toimintaa yhdessä Tredun ja Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden kanssa. Lisätietoja: https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyo/kansainvalinen-osaaminen-ja-rekrytointi/maahanmuuttajien-kansainvalinen-osaamiskeskus.html

Erityisopettajan tehtävänä on toimia osana Maahanmuuttajien osaamiskeskus tiimiä. Erityisopettaja työskentelee oppilaitokseen hakeutumisen vaiheessa, opiskelun aikaisen tuen sekä työllistymisen vaiheissa. Työhön kuuluu monipuolinen yhteistyö osaamiskeskuksen, aikuisten perusopetuksen, oppilaitoksen sekä työnantajien kanssa. Työ on projektimaista kehittämistyötä.

Tehtävään kuuluu vieraskielisten työnhakija-asiakkaiden ja opiskelijoiden opiskeluvalmiuksien kartoittamista ja yksilöllisten tukitoimien ja koulutuspolkujen suunnittelua. Erityisopettaja kehittää vieraskielisten opiskelijoiden koulutuksen aikaisia ohjauksen ja tuen malleja. Toimintaa suunnitellaan, kehitetään ja toteutetaan yhteistyössä oman tiimin, osaamiskeskuksen toimijoiden, aikuisten perusopetuksen ja oppilaitoksen opetus-ja ohjaushenkilöstön sekä työllisyyden hoidon toimijoiden kanssa. Lisäksi tehdään alueellista ja kansallista verkostoyhteistyötä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 §16 mukaan.

Lisäksi tehtävässä vaaditaan voimassa oleva B-luokan ajokortti.

Eduksi katsomme kokemuksen projektityöskentelystä, monikulttuurisesta työskentelystä, erityisopettajana toimimisesta sekä oppimisvaikeuksien testaamisesta. Lisäksi eduksi luetaan vahvat verkostoitumis- ja yhteistyötaidot sekä digitaidot.

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antavat projektipäällikkö Anna Korhonen, puh. 044 430 94 23 ja kehittämispäällikkö Anne Erkinheimo-Kyllönen, puh. 044 431 44 61. Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi, lomailemme vk 42.

Hakuaika päättyy 26.10.2021.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat projektipäällikkö Anna Korhonen, puh. 044 430 94 23 ja kehittämispäällikkö Anne Erkinheimo-Kyllönen, puh. 044 431 44 61. Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, Asiakkuudet ja kumppanuudet

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: Rautatienkatu 10, 33100 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat