Tuntiopettaja, erityisopetus, Palokan yhtenäisk. - Jyväskylän kaupunki

Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.

Nyt haemme

PERUSOPETUKSEN ERITYISOPETUKSEEN TUNTIOPETTAJAA

määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2021-31.7.2022 Palokan yhtenäiskouluun.

Palokan yhtenäiskoulu on n. 570 oppilaan koulu Jyväskylässä. Koulussamme käytämme joustavia opetusjärjestelyjä ja arvostamme yhdessä tekemistä yli aine- ja luokkarajojen. Toimintakulttuurissamme korostuvat liikkuva koulu, hyvinvointi, osallisuus ja tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen hyödyntäminen.

Tehtävässä toimit laaja-alaisena erityisopettajana niin ala- kuin yläluokilla. Kelpoisuusehto on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

Tehtävään valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi
http://www.jyvaskyla.fi/opetus

Tutustu työnantajaan

rehtori Tuija Permikangas-Seppänen, puh. 050 561 6253
sähköposti: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Perusopetus
Osoite: 40100 Jyväskylä

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat