Skip to main content
test
Tuntiopettaja (ERLO), Kiiminkipuiston koulu - Oulun kaupunki

Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen viransijaisuus Kiiminkipuiston koulussa lukuvuonna 2022 - 2023. Opetettavina aineina peruskoulun kaikki opetettavat aineet alueellisessa erityisryhmässä (8-9).

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioidaan myös muut hakijat, joilla on soveltuva koulutus ja kokemus.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5888/2022 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 20.5.2022 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/kiiminkipuiston-koulu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa rehtori Hannu Haataja, p. 040 746 3921 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut,Perusopetuspalvelut, Kiiminkipuiston koulu (5-9)

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin. Oulun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Viitantie 6, 90900 Kiiminki

Sinulle suositellut työpaikat