Tuntiopettaja (ERO, YK), Jokirannan koulu - Oulun kaupunki

Tuntiopettaja (ERO, YK), Jokirannan koulu - Oulun kaupunki

Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Jokirannan koulussa lukuvuonna 2019 - 2020. Opetettavina aineina erityisopetus ja yrittäjyyskasvatus. On mahdollista, että tehtävänkuva laajenee myös muihin yläkoulussa opetettaviin aineisiin. Opetus tapahtuu Jokirannan lisäksi myös Alakylän ja Tirinkylän yksiköissä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4988/2019sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemukset on toimitettava 23.52019 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/jokirannan-koulu

Lisätietoja antaa rehtori Hannu Haataja, p. 040 746 3921 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Jokirannan koulu (5-9)
Osoite: Jaarantie 5, 90900 Kiiminki

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan