
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme perusopetukseen
PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA LAAJA-ALAISEEN ERITYISOPETUKSEEN
määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2023 - 31.7.2024. Tehtävän sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Kukkulan koulu.
Kukkulan koulu on sairaalakoulu ja yksi Jyväskylän kaupungin kouluista. Koulu tarjoaa tukijaksoja ja osasto-opetusta erikoissairaanhoidossa oleville
perusopetusikäisille oppilaille sekä konsultaatio- ja ohjauspalveluilta.
Koulun palveluita tarjotaan Keski-Suomen hyvinvointialueella.
Tehtävänä on toimia pt. tuntiopettajana Kukkulan koulussa, sairaalaopetuksessa.
Kelpoisuus määräytyy opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Lisäksi edellytämme kokemusta monialaisesta verkostotyöstä. Eduksi katsomme työkokemuksen sairaalaopetuksessa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 2871,80 - 3073,54 €/kk.
Tehtävä alkaa 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
Lisätietoja
http://www.jyvaskyla.fi
http://www.jyvaskyla.fi/opetus
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tuntiopettaja-laaja-alainen-erityisopetus-kukkula-jyv-54-348-23/
- Perusopetus
- Osa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- JYV-54-348-23
- 1.8.2023 - 31.7.2024
- kts. hakuilmoitus
- 16.5.2023 - 30.5.2023 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaErityisopetusKeski-SuomiJyväskyläKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
rehtori Maija Juoperi, puh. 050 571 4498maija.juoperi@jyvaskyla.fi
Lisätietoja
Työnantaja
PerusopetusJyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Osoite: 40100 Jyväskylä

