Siirry pääsisältöön
Tuntiopettaja, päätoiminen (luokanopetus) - Lohjan kaupunki

Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä. Kaupunki tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana.

Haemme päätoimista tuntiopettajaa (20 vvh), luokanopetus 1.lk, ajalle 6.8.2024-20.12.2024.

Edellytämme tehtävässä itsenäistä, aktiivista, innostavaa ja kehittävää työotetta.

Arvostamme monipuolista aineenhallintaa, eriyttäviä pedagogisia taitoja sekä kykyä aitoon vuorovaikutukseen. Painotamme myös vahvoja oppilaan kohtaamisen taitoja.

Laurentius-koulu on n. 850 oppilaan yhtenäiskoulu Lohjan keskustassa. Opetushenkilöstöä koulussamme on n. 100. Laurentius-talossa toimii yhtenäiskoulun lisäksi ruotsinkielinen alakoulu, suomen- ja ruotsinkielinen varhaiskasvatus sekä muita toimijoita.

Laurentius-koulu tarjoaa uuden ja nykyaikaisen ympäristön sekä mukavan työilmapiirin. Koulun kehittämiskohteena on erityisesti yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääminen niin oppilaiden kuin henkilöstön keskuudessa. Koulussa on ala- ja yläkouluikäisten oppilaiden valmistavat luokat sekä kaupungin yhteiset yläkoulun erityisluokat.

Lohjan kaupunki on koulutusmyönteinen ja tukee työntekijöidensä kouluttautumista. Käytössämme on jaksamista ja hyvinvointia tukevia etuja, taukoliikuntaohjelma, hyvinvointi-, liikunta-, kulttuuri- ja lounasedut. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980986).

Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset, jotka tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Toimitetuista todistuksista tulee näkyä suoritettu tutkinto sekä kelpoisuuden osoittavat opinnot (esim. pedagogiset opinnot 60 op, monialaiset opinnot 60 op, aineenopetuksen kelpoisuudet 60/120 op).

Palkka määräytyy OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan. Lisäksi on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään pe 28.6.2024 klo 13-14 Meet-yhteydellä.

Lisätietoja tehtävästä antavat:
rehtori Satu-Kristiina Hautamäki p. 050 523 0705, satu-kristiina.hautamaki@lohja.fi
apulaisrehtori Juho Walinen p.050 523 0704, juho.walinen@lohja.fi

Lohjan kaupunki panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Arvostamme työntekijöidemme osaamista ja pyrimme tarjoamaan parhaat mahdolliset edellytykset työssä onnistumiseen. Lohjan kaupunki arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä.

Lohja on vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.

Yhteystietomme

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 24.6.2024 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-198-24. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Tietoa organisaatiosta

Tervetuloa Lohjalle – elämästä nauttivien ihmisten kaupunkiin!

Lohja on eloisa kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, ja tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana. Meillä on rikas historia, upeita luontokohteita ja vilkas kaupunkielämä. Lohja on paikka, joka tuntuu kodilta heti ensi hetkestä.

Olemme kestävästi kasvava järvikaupunki Länsi-Uudellamaalla kahden ison tien risteyksessä, noin 45 minuutin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta. Työmatka pääkaupunkiseudulta taittuu mukavasti ruuhkan vastavirtaan.

Lohjan kaupungilla työskentelee reippaasti yli 2000 henkilöä. Meillä on jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia työmahdollisuuksia useilla eri aloilla, niin teknisellä kuin sivistyspuolella. Lohjan kaupungilla luomme lähes 46 000 lohjalaiselle ja tuhansille kesäasukkaille laadukkaat ja sujuvat palvelut sekä viihtyisän ja elinvoimaisen asuinympäristön.

Sijainti
Kirkkokatu 6
08100 Lohja

  • Lohjan kaupunki - Savuton työpaikka
  • Lohjan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.