Haluatko olla osa maailman kiinnostavinta jatkuvasti oppivaa yhteisöä? Haemme Ammattiopisto Gradiaan matemaattis-luonnontieteellisten aineiden päätoimista tuntiopettajaa 1.1.2025 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen.
Ammattiopisto Gradiassa olet osa Suomen suurimpiin kuuluvaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen yhteisöä.
Tuntiopettajan tehtäviin kuuluu yhteisten tutkinnon osien opetus ja ohjaus matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen (matematiikka, fysiikka ja kemia) ja digitaalisessa toimintaympäristössä toimimisen osa-alueissa. Lisäksi tuntiopettajalla on opetusta lukiotavoitteisessa kaksoistutkinnossa. Opetusta voi olla myös Ammattiopisto Gradian muissa koulutuksissa.
Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella. Ohjaus- ja urapalvelut järjestää yhteisten tutkinnon osien opetusta kaikkiin Gradian ammatillisiin perustutkintoihin, joten tuntiopettaja työskentelee Ammattiopisto Gradian eri toimipisteissä ja työyhteisöissä. Tehtävän ensisijainen toimipaikka virkasuhteen alkaessa on Viitaniemen kampus Jyväskylässä.
Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä valmiutta työn kehittämiseen. Arvostamme ajantasaista ammatillisen koulutuksen sekä lukiokoulutuksen tuntemusta, aiempaa opetuskokemusta sekä erilaisten pedagogisten menetelmien ja välineiden hallintaa. Lisäksi arvostamme kokemusta, joka mahdollistaa yhteisten tutkinnon osien opettamisen muissakin osa-alueissa. Eduksi voidaan katsoa opetusteknologian ja verkkopedagogiikan osaaminen.
Etsimme yhteisöömme Sinua, joka työskentelet arvojemme mukaisesti: arvostaen, rohkeasti, vastuullisesti, yhdessä.
Tarjoamme sinulle:
-mukavan työyhteisön ja tukea työssä onnistumiseen
-mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
-kattavat työterveyspalvelut Terveystalossa
-vuotuisen liikunta- ja kulttuuriedun, ryhmäliikuntatunteja ja oman kuntosalin käyttömahdollisuuden
-kuntovalmentajan palvelut
-edullisen henkilökuntalounaan opiskelijaravintoloissamme
-alennuksen Jyväskylän liikenteen Linkki-kuukausilipusta
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen (986/1998) 14 §:n mukainen kelpoisuus opetettavissa osa-alueissa (MA/FY/KE/DIGI) ja opettajan pedagogiset opinnot. Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen OVTES Osio C mukaan. Ylemmän kk-tutkinnon suorittaneen kelpoisen päätoimisen tuntiopettajan tehtäväkohtainen palkka on 3742,60 euroa/kk - 4822,47 euroa/kk perustuen olennaisen työkokemuksen pituuteen. Lisäksi maksetaan rekrytointilisää 96,83 euroa/kk. Lisäksi kaikissa tehtävissämme on mahdollisuus enintään 10 % henkilökohtaiseen lisään.
Tehtävässä noudatetaan vuosityöaikaa. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta (6) kuukautta vanhempi. Valitun tulee palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.
Tähän tehtävään hakeneiden joukosta voidaan täyttää myös lukuvuonna 2024-2025 mahdollisesti tarvittavia määräaikaisia sijaisuuksia. Hakijoita pyydetään hakemuksessaan ilmoittamaan, ovatko tehtävän lisäksi kiinnostuneita myös mahdollisista määräaikaisista tehtävistä.
Tule tekemään astetta parempaa tulevaisuutta!
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tuntiopettaja-pt-matemaattis-luonnontieteellinen-osaaminen-611914-1/
- Ammattiopisto Gradia
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 611914
- 1.1.2025
- OVTES:n mukaan, kts. työpaikkailmoitus
- 24.9.2024 10:00 - 21.10.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAmmatilliset opettajatKeski-SuomiJyväskyläJämsäOppilaitos
Koulutuspäällikkö Kirsi Koivunen, p. 040 341 6339, parhaiten tavoitettavissa pe 4.10. klo 8.30-12.00, ke 9.10. klo 12.00-16.00.
Haastattelut järjestetään ke 30.10. ja to 31.10.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia rakentaa astetta parempaa tulevaisuutta. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Jatkuvasti oppivassa yhteisössämme opiskelijoita on 22 000 ja henkilöstöä 950.
Gradiaan kuuluvat Ammattiopisto Gradia sekä Gradia-lukiot: Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio. Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella.
Sijainti
Viitaniementie 1
40720 Jyväskylä