Tutkijayleislääkäri (PTH) - Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Haemme Essoteen uusia tutkijayleislääkäreitä.

Työnkuvaasi kuuluu tutkimustyön tekeminen yhtenä työpäivänä viikossa sekä yleislääketieteen vastaanotto neljänä päivänä viikossa. Teemme yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen oppiaineen kanssa, mistä autetaan löytämään sopiva ohjaaja tutkimustyöhön. Yhteyshenkilönä yliopistolle toimii yleislääketieteen professori Pekka Mäntyselkä.

Mahdollistamme Essotessa vuosittain toiveesi mukaan 1-3kk tutkimusvapaata, jonka ajankohta sovitaan esimiehen kanssa. Tutkimusvapaakuukausista yksi voidaan toteuttaa Essoten rahoittamana. Muiden kuukausien rahoituksen hakemisessa saat apua yliopistolta. Työ sopii yleislääketieteen tohtorintutkinnon suorittamiseen työn ohella tai väitöstutkimuksen jälkeisen tutkimustyön tekoon. Tutkimustyön tulee koskea yleislääketiedettä. Voit tulla mukaan suunnitteilla oleviin projekteihin tai tehdä jo käynnistynyttä yleislääketieteen tutkimusta. Tehtävässä voi myös suorittaa yleislääketieteen erikoistumiskoulutusta.

Tutkimustyön etenemistä seurataan. Tavoitteena on toisesta vuodesta alkaen julkaista yksi kansainvälinen vertaisarvioitu artikkeli vuosittain huomioiden kuitenkin tutkimustyön haasteellisuus ja mahdollinen seuranta-aika. Mikäli tutkimustyön tekeminen loppuu, voidaan virka muuttaa yleislääketieteen vastaanoton lääkärin viraksi työntekijän ja työnantajan kanssa yhdessä sopien.

Me tarjoamme innostavan työympäristön ja moniammatillisen tiimin yleislääkärin työhön. Tutkijakollegoina sinulla on ylilääkäri Mikkelissä sekä dosentti Reino Pöyhiä palliatiivisessa yksikössä. Lisäksi haemme yhtä aikaa kahta tutkijayleislääkäriä, jotka ovat toisilleen tukena tutkimustyössä.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on oikeus harjoittaa yleislääkärin ammattia itsenäisesti laillistettuna ammattihenkilönä (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/94 4 §). Arvostamme yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta. Viikkotyöaika on 38 h 15 min. Työhön ei sisälly päivystysvelvoitetta tai hallinnollisia työtehtäviä. Halutessasi voit kuitenkin osallistua paikan päällä Mikkelin keskussairaalan YLE-päivystykseen.

Työnantajana Essote on koulutusmyönteinen ja mahdollistaa talon ulkopuolisiin koulutuksiin osallistumisen. Kehitämme jatkuvasti myös talon sisäistä koulutusta ja Essote onkin arvioitu 5 tähden koulutusterveyskeskukseksi. Kannustamme lääkäreitä jatkuvaan oman ammattitaidon kehittämiseen ja lääkäreillä on mahdollisuus osallistua sekä kansallisiin että kansainvälisiin koulutuksiin.

Palkkaus:
Laillistettu lääkäri, alle 1 v. kokemus PTH - 6456,30 euroa/kk
Laillistettu lääkäri, yli 1 v. kokemus PTH - 7011,80 euroa/kk
Yleislääketieteen erikoislääkäri - 7547,59 euroa/kk

Arvostamme henkilökuntaamme ja käytössämme onkin palkan lisäksi erilaisia työsuhde-etuja.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella työpaikkailmoituksen alareunassa olevasta hae työpaikkaa -linkistä tai te-palvelut.fi-sivustolla näkyvän linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona haettavaan tehtävään kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ja työtodistuksista tulee olla viralliset suomenkieliset käännökset. Ennen valinnan vahvistamista tulee valitun esittää vaadittavat todistukset terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.essote.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

PTH palvelupäällikkö, ylilääkäri Anna-Sofia Simula, puh. 040 129 4676, anna-sofia.simula@essote.fi tai PTH palvelualuejohtaja Mika Perttu, puh. 040 359 9775, mika.perttu@essote.fi.
Käytämme sähköistä viestintää rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Hakemuksen tekniseen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä ohjeita voit kysyä ohjelman pääkäyttäjältä: Juuli Pulkkinen, puh. 040 359 8683.
Työpaikkahakemuksen Työkokemus-kohtaan merkitään tällä hetkellä voimassa olevan työsuhteen päättymispäiväksi hakuajan päättymispäivä.

Lisätietoja

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka tuottaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä erikoissairaanhoidon. Lisäksi kuntayhtymä tuottaa Pieksämäen ja Joroisten erikoissairaanhoidon palvelut.

Tarjoamme kattavasti eri erikoisalojen palveluja ja toimimme opetussairaalana. Meillä on myös mahdollista toimia laaja-alaisesti perusterveydenhuollon sekä sosiaalialan työtehtävissä.

Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä. Lisäksi tarjoamme työntekijöillemme ePassi-edun (liikunta/kulttuuri). Ammattilaisia kuntayhtymässä työskentelee yli 3500.

Etelä-Savo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan äärellä. Vireästä maakunnasta löytyy monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Asuntoja löytyy helposti niin keskustan sykkeestä kuin maaseudun rauhasta. Mikkelin keskussairaala sijaitsee kaupungin keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päässä matkakeskuksesta.

Olet lämpimästi tervetullut työskentelemään kanssamme!


Osoite: Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli

Sinulle suositellut työpaikat