Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Hae Kangasalan kaupungille kesäharjoitteluun ja tule tutustumaan Kangasalan kaupungin tekemisen meininkiin.

    Kangasalalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Kangasalan kaupungille on kolmatta kertaa myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kuvaa tekemäämme työtä henkilöstömme mielen hyvinvoinnin saralla. Kangasalan kaupunki on sitoutunut noudattamaan vastuullisen kesätyön periaatteita.

    Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelupaikkoja on haettavana siivoustöihin, ulkopaikkojen kunnossapitoon, päiväkoteihin ja kirjastolle. Työsuhteet kestävät 2 viikkoa ja työaika on 6h päivässä. Työpaikat on tarkoitettu vuonna 2007-2010 syntyneille kangasalalaisille nuorille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet kaupungin palveluksessa. Nuorelle maksetaan kesäharjoittelun ajalta palkkaa bruttona 410 euroa. Kesäharjoittelupaikat arvotaan. Samalla arvotaan myös varasijalle hakijoita. Kesäharjoittelijoiden perehdytysiltapäivä on ti 20.5. klo 15-16.30.

    Kesän harjoittelujaksot:
    1. jakso 2.-15.6.2025
    2. jakso 9.-22.6.2025
    3. jakso 16.-29.6.2025
    4. jakso 30.6.-13.7.2025
    5. jakso 14.-27.7.2025


    1. ja 2. jakso: varhaiskasvatus ja siivouspalvelut
    2. ja 4. jakso: kirjastopalvelut
    1. - 5. jaksot: ulkopaikkojen kunnossapito

    Liity hyvän piiriin ja tule töihin Kangasalle!

    Vinkki: Jos olet 15-vuotias tai sitä nuorempi niin, tilaa verokortti Verotoimistosta. Ohjeet löytyvät heidän nettisivuiltaan vero.fi. Jos olet yli 15-vuotias, olet saanut verokortin automaattisesti. Verokorttia ei tarvitse toimittaa Kangasalan kaupungille, vaan palkanlaskenta saa sen tiedot suoraan Verotoimistosta. Jos sinulla ei ole pankkitiliä valmiiksi, voit avata sellaisen.

    Tarvitsetko apuja työhakemuksen teossa tai esim. Kuntarekryyn rekisteröitymisessä?
    Tule tapaamaan rekrytointikoordinaattori Saara Kavénia kaupunki-infolle niin saat tietoa kesäharjoittelusta, kesätyön hausta ym. Voit ottaa oman läppärin mukaan, mutta myös älypuhelimella Kuntarekryyn rekeisteröityminen onnistuu.
    Olen tavattavissa kaupunki-infolla:

    ti 4.3. klo 14-17
    ke 12.3. klo 14-17
    Nähdään kaupunki-Infolla!


    Lisätietoja

    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/
    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Strateginen johto
    • KesätyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
    • KLA-01-1-25
    • 60
    • Sopimuksen mukaisesti
    • 410
    • 24.2.2025 07:00 - 31.3.2025 23:59
    • Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätTekninen alaMaatalousala ja metsä- ja puistotyötSiivous ja laitoshuoltoPirkanmaaKangasalaKunta
    Yhteystietomme

    Rekrytointikoordinaattori Saara Kavén, saara.kaven@kangasala.fi, p. 040-195 2429, soittoajat 26.2. klo 13 - 14.30 ja 18.3. klo 14.30 - 15.30.

    Tietoa organisaatiosta

    Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin #TyöpäiväKangasalla

    Sijainti
    Kunnantie 1
    36200 Kangasala

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kangasalan kaupunki

    Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu 2025Hakuaika päättyy31.3.202523:59

    Työavain KLA-01-1-25

    Kangasalan kaupunki

    LiikenneinsinööriHakuaika päättyy28.3.202515:00

    Työavain KLA-03-11-25

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, hallinto ja teknisen alan tehtävätHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 534000

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, sairaalahuoltajan ja välinehuoltajan sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain Pirha-03-36-25

    Tampereen kaupunki

    Ammatillisen opettajan sijaisuudet TredussaHakuaika päättyy31.12.203023:59

    Työavain TRE-01-1138-21

    Kangasalan kaupunki

    Opetuspalveluiden sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:00

    Työavain 337024

    Kangasalan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen palvelupäällikköHakuaika päättyy4.4.202515:00

    Työavain KLA-02-29-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.