Työvalmentaja - Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Työvalmentaja - Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä.

Haemme TYÖVALMENTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Hollolan työpajalle 12.8.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Hollolan työpaja tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa ja ryhmämuotoista sosiaalista kuntoutusta. Kuntouttava työtoiminta on palvelu, jonka tavoitteena on parantaa asiakkaiden elämänhallintaa ja toimintakykyä siten, että asiakas voisi työllistyä, hakeutua koulutukseen tai osallistua TE-toimiston työllistymistä edistäviin palveluihin. Sosiaalinen kuntoutus on sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi.

Työvalmentajana vastaat asiakkaiden ohjauksesta toimien heidän lähiohjaajanaan. Perustehtäviisi kuuluvat asiakkaiden ohjaus ja valmennus ryhmätoiminnoissa sekä työtehtävien ja ryhmätoimintojen suunnittelu. Työvalmentajana seuraat ja arvioit asiakkaiden kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuutta sekä suunnittelet kuntouttavan työtoiminnan jälkeisiä jatkopolkuja yhteistyössä asiakkaan ja sosiaaliohjaajan kanssa. Ohjaat ja kehität yhdessä sosiaaliohjaajan kanssa myös sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoimintaa. Tarjoamme sinulle mielekkään ja monipuolisen tehtäväkentän ja mukavan työyhteisön.

Edellytämme sinulta alalle soveltuvaa ammatillista perustutkintoa. Toivomme sinulta kuntouttavaa, motivoivaa ja suunnitelmallista työotetta sekä kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn. Arvostamme kehitysmyönteistä asennetta, osaamista ja kokemusta kuntouttavasta työtoiminnasta tai muusta työllisyydenhoidon tehtävistä sekä työkokemusta työvalmentajan työstä.

Liity ammattitaitoiseen joukkoomme!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi
http://www.phhyky.fi/rekry

  • Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Työikäisten palvelut, Sosiaalinen kuntoutus ja osallisuus, Arjen tuen ja työelämäosallisuuden palvelut, Työpajat ja toimintakeskukset, Hollolan työpaja
  • TyöpaikkaVakinainenKokoaikatyö
  • PHHYKY-13-225-19
  • 12.8.2019 tai sopimuksen mukaan
  • Soveltuva KVTES
  • 5.7.2019 - 2.8.2019 23:59
  • Sosiaalialan muut tehtävätSosiaalialaHollolaPäijät-Häme

Palveluesimies
Anna- Maija Westman
044 0187 014
anna-maija.westman@phhyky.fi
Sosiaaliohjaaja/ tiimivastaava
Silja Merisalo
044 4820 339
silja.merisalo@phhyky.fi
(tavoitettavissa 29.8.2019 alkaen)

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Työikäisten palvelut, Sosiaalinen kuntoutus ja osallisuus, Arjen tuen ja työelämäosallisuuden palvelut, Työpajat ja toimintakeskukset, Hollolan työpaja
Osoite: Mursketie 12 D, 15860 Hollola

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 7000 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!

Tutustu työnantajaan