test
Vahtimestari / Koillisen alueen hyvinvointikeskus - Tampereen kaupunki

Tämä rekrytointi toteutetaan anonyyminä rekrytointina. Anonyymissa rekrytoinnissa rekrytoijalta piilotetaan näkyvistä hakijan henkilöön viittaavat tiedot kuten nimi, ikä, sukupuoli, äidinkieli ja valokuva. Rekrytoinnin toteuttamisen kannalta välttämättömät henkilötiedot kysytään hakulomakkeella, mutta näitä tietoja ei toimiteta rekrytoijalle. Vältäthän muiden kuin kysyttyjen henkilötietojen esille tuomista hakulomakkeella, hakemuksessa tai cv:ssä.

Koillisen alueen hyvinvointikeskus muodostuu Linnainmaan sosiaali- ja terveysaseman rakennuksesta (Kirviälänkatu 2) sekä Prisman kiinteistössä sijaitsevasta kirjaston, nuorisopalveluiden, neuvolan ja perhepalveluiden muodostamasta kokonaisuudesta (Liikekatu 3). Liikekadun tiloja hyödyntävät myös muut kaupungin yksiköt, järjestöt ja yksityiset henkilöt.

Koilliskeskus on alueen asukkaiden eläväinen oleskelu- ja kohtaamispaikka. Hyvinvointikeskus on moniammatillinen työyhteisö, jossa kehittämistyötä tehdään myös tiimeissä yli palvelulinjarajojen. Koilliskeskuksen vahvuus on joustava ja kokeileva toimintakulttuuri ja positiivinen ilmapiiri.

Haemme vahtimestaria koillisen alueen hyvinvointikeskukseen määräaikaiseen toimeen. Työ alkaa sopimuksen mukaan jatkuen 31.12.2022 asti.

Koilliskeskuksen Liikekadun kiinteistön vahtimestarina tehtäviisi kuuluu asiakkaiden yleisopastus ja neuvonta, kiinteistönhuollon koordinointi, tilojen järjestyksestä ja tilavarauksista vastaaminen sekä asiakkaiden opastaminen laitteistojen käytössä. Lisäksi huolehdit tilojen yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksenvalvonnasta yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa. Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja sekä kykyä hoitaa viestintää ja yhteydenpitoa hyvinvointikeskuksen eri toimijoiden ja asiakkaiden suuntaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen tutkinto tai riittävä kokemus alalta.

Eduksi katsomme aiemman työkokemuksen asiakaspalvelusta, av-tekniikan hoitamisesta sekä vahvan tietotekniikan ja kiinteistönhuollon osaamisen.

Lisätietoja tehtävästä antaa aluekirjaston johtaja Suvi Vilenius, puh. 040 568 4343 ja kirjastonhoitaja Selja-Kristiina Vanamo, puh. 040 806 2742. Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 19.1.2022.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa aluekirjaston johtaja Suvi Vilenius, puh. 040 568 4343 ja kirjastonhoitaja Selja-Kristiina Vanamo, puh. 040 806 2742. Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Sivistyspalvelujen palvelualue, Avoimet kirjastopalvelut

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat