Välinehuoltaja - Kanta-Hämeen keskussairaala

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on rohkea ja uudistuva 11 kunnan, 1900 työntekijän ja 171 000 kantahämäläisen sairaanhoitopiiri. Haluamme olla inhimillinen sairaala potilaille ja henkilöstölle. Tavoitteemme on olla edelläkävijä vaikuttavuudessa ja tiedolla johtamisessa. Kanta-Hämeen keskussairaala on henkilöstömme ja potilaiden mielestä ihmisen kokoinen sairaala - ja nyt siis yhtä ihmistä vailla.

Etsimme välinehuoltajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Hämeenlinnaan. Välinehuollon yksikkö tuottaa puhtaita, desinfioituja, steriilejä ja toimintakuntoisia välineitä potilaiden tutkimus- ja hoitotarpeisiin. Välinehuolto huolehtii sairaalan omien yksiköiden ja sairaalan ulkopuolisten asiakasyksiköiden välineiden huoltoprosessista.

Välinehuoltajan työtehtäviin kuuluu muun muassa:
- Välinehuoltoprosessin mukainen välineistön ja laitteiston huoltaminen joko välinehuoltokeskuksessa tai asiakasyksikössä
- Toiminnan kehittäminen yhdessä palvelupäällikön, palveluesimiehen, henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa

Välinehuoltajan työ on kaksivuorotyötä, työaika sijoittuu arkisin klo 7-22 välille ja viikonloppuisin klo 8-16 väliselle ajalle. Tarjoamme uudelle työntekijälle hyvän perehdytyksen, työyhteisön, jossa on hyvä yhteishenki, sekä mahdollisuuden osallistua välinehuollon lisäkoulutuksiin.

Arvostamme kykyä työskennellä itsenäisesti ja vastuullisesti yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa. Omaat reippaan ja positiivisen asenteen työhön, koska välinehuoltajan työ on ajoittain nopeatempoista ja vaihtelevaa. Olet oma-aloitteinen ja haluat kehittää itseäsi ja työtapoja yhdessä henkilökunnan kanssa. Arvostamme lisäksi joustavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä kokemusta välinehuoltotehtävistä sairaalaympäristössä tai terveydenhuollossa. Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa.

Tervetuloa mukaan työskentelemään osaavaan ja mukavaan työporukkaamme!

Edellytämme soveltuvaa ammatillista koulutusta.

Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan valintapäätöksen saatuaan määräajassa. Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Käytössä on kuuden kuukauden koeaika. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä tuotamme erikoissairaanhoidon palveluja 11 jäsenkunnan 171 000 asukkaalle. Työkavereita meillä on noin 1 900 kahdessa eri yksikössä Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Henkilöstöetuuksia meillä on tarjolla monipuolisesti, muun muassa laajat työterveyspalvelut, Sportti&KulttuuriPassi ja työsuhdematkalippu. Henkilökuntayhdistyksemme Hämeenlinnassa ja Riihimäellä tarjoavat myös monenlaista urheilu-, kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintaa. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä on lyhyet matkat ja hyvät kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle.

Kanta-Hämeen keskussairaala on savuton sairaala.

Lisätietoja

http://www.khshp.fi/rekry
http://www.ahvenistonsairaala.fi

Tutustu työnantajaan

Palveluesimies Tomi Järvinen puh. 040 839 4022 tai tiedustelut sähköpostilla etunimi.sukunimi@khshp.fi

Välinehuolto
Osoite: Ahvenistontie 20, 13530 Hämeenlinna