Skip to main content
test
Valvontaeläinlääkäri - Iisalmen kaupunki

Valvontaeläinlääkärin työtehtäviin kuuluu pääsääntöisesti eläinsuojelulain ja eläintautilain mukaisia viranomaistehtäviä.

Haemme valvontaeläinlääkäriä Kiuruveden toimipisteeseen, jossa työskentelee kolme kunnaneläinlääkäriä, eläintenhoitaja ja kaksi valvontaeläinlääkäriä.

Työtehtäviä hoidetaan pääosin yhteistyössä toisen valvontaeläinlääkärin kanssa. Virkaan ei sisälly praktiikkaa eikä päivystysvelvollisuutta.

Kelpoisuusehtona tehtävään on Suomessa laillistetun eläinlääkärin tutkinto. Kiinnitämme valinnassa huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilön soveltuvuuteen.

Työssä vaaditaan hyviä vuorovaikutus-, tiimityö- ja muita työyhteisötaitoja, hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa, tietoteknistä osaamista, valmiutta itsenäiseen työskentelyyn sekä päätöksentekoon. Edellytämme, että virkaan valittavalla on vähintään voimassa oleva B-ajokortti. Valvontaeläinlääkärillä on käytössä työnantajan sähköauto.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä kollegiaalisissa työyhteisöissä. Vuoden 2023 alusta alkaen toiminta siirtyi Iisalmen kaupungin hoidettavaksi vastuukuntaperiaatteella. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Iisalmen ja Kiuruveden kaupungit sekä Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Alueella työskentelee 12 kunnaneläinlääkäriä ja kaksi valvontaeläinlääkäriä. Eläinlääkintähuollon toimipisteitä on kaikissa kunnissa.

Palkkaus määräytyy lääkärien virka- ja työehtosopimuksen mukaan: tehtäväkohtainen palkanosa on 5 416 euroa/kk. Lisäksi maksetaan työkokemuksesta riippuen työkokemuslisää max. 8 %, joka lasketaan tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Virkaan valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.1.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaa aikaisemmin hakeneet huomioidaan ilman erillistä hakemusta.

Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 5.12.2023 klo 12.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona pätevyyden osoittama tutkintotodistus. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Lisätietoja

http://www.iisalmi.fi/rekry
https://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Ymparisto/Elainlaakinta-ja-elaintensuojelu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa ympäristöterveydenhuollon päällikkö Aili Heikkinen, puh. 040 0144 450, aili.heikkinen(at)iisalmi.fi
Sähköiseen lomakkeeseen liittyvissä kysymyksissä: henkilöstöasiantuntija Sanna Kouvalainen, sanna.kouvalainen(a)iisalmi.fi, puh. 040 489 4025.

Lisätietoja

Iisalmen kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala

Me Iisalmessa rakennamme yhdessä onnellisten ihmisten ja hyvinvoivien yritysten kotikaupunkia. Tullessasi töihin Iisalmen kaupungille, pääset tekemään merkityksellistä työtä osaavassa ja innostavassa yhteisössä - työtä, jolla mahdollistetaan ihmeitä.


Osoite: 74700 Kiuruvesi
Iisalmen kaupunki - Savuton työpaikka Iisalmen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Iisalmen kaupunki - Panostamme perehdytykseen Introlla Iisalmen kaupunki - Suomen aktiivisin työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat