Valvontaeläinlääkärin työtehtäviin kuuluu pääsääntöisesti eläinsuojelulain ja eläintautilain mukaisia viranomaistehtäviä.
Haemme valvontaeläinlääkäriä Iisalmen ympäristöterveyspalvelujen yhteistoiminta-alueelle. Viran sijaintipaikkana voi olla Iisalmi tai Kiuruvesi. Yhteistoiminta-alueella on kaksi valvontaeläinlääkärin vakituista virkaa ja yksi määräaikainen virka vuodelle 2025. Työtä tehdään pääosin parityöskentelynä. Virkaan ei sisälly praktiikkaa eikä päivystysvelvollisuutta.
Kelpoisuusehtona tehtävään on Suomessa laillistettu eläinlääkärin tutkinto sekä eläinlääkintähuoltoasetuksen (1031/2009) 2 §:n mukainen kelpoisuus. Kiinnitämme valinnassa huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilön soveltuvuuteen.
Viran hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus-, tiimityö- ja muita työyhteisötaitoja, kykyä selkeään suomenkieliseen kirjalliseen ja suulliseen ilmaisuun, tietoteknistä osaamista ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn sekä päätöksentekoon. Edellytämme, että virkaan valittavalla on vähintään voimassa oleva B-ajokortti. Valvontaeläinlääkärillä on käytössä työnantajan sähköauto.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä kollegiaalisissa työyhteisöissä. Vuoden 2023 alusta alkaen toiminta siirtyi Iisalmen kaupungin hoidettavaksi vastuukuntaperiaatteella. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Iisalmen ja Kiuruveden kaupungit sekä Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Alueella työskentelee 12 kunnaneläinlääkäriä ja kaksi valvontaeläinlääkäriä. Eläinlääkintähuollon toimipisteitä on kaikissa kunnissa.
Palkkaus määräytyy lääkärien virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Palkka on työkokemuksesta riippuen 5 558,26 - 6 002,92 euroa/ kk (sis. työkokemuslisä 0-8%).
Virkaan valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 10.8.2025 klo 21.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona pätevyyden osoittama tutkintotodistus. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
https://iisalmi.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
https://iisalmi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-elaimet/elaimet/elainlaakinta/
Valvontaeläinlääkärin työtehtäviin kuuluu pääsääntöisesti eläinsuojelulain ja eläintautilain mukaisia viranomaistehtäviä.
Haemme valvontaeläinlääkäriä Iisalmen ympäristöterveyspalvelujen yhteistoiminta-alueelle. Viran sijaintipaikkana voi olla Iisalmi tai Kiuruvesi.
Kelpoisuusehtona tehtävään on Suomessa laillistettu eläinlääkärin tutkinto sekä eläinlääkintähuoltoasetuksen (1031/2009) 2 §:n mukainen kelpoisuus. Kiinnitämme valinnassa huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilön soveltuvuuteen.
Viran hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus-, tiimityö- ja muita työyhteisötaitoja, kykyä selkeään suomenkieliseen kirjalliseen ja suulliseen ilmaisuun, tietoteknistä osaamista ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn sekä päätöksentekoon. Edellytämme, että virkaan valittavalla on vähintään voimassa oleva B-ajokortti. Valvontaeläinlääkärillä on käytössä työnantajan sähköauto.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä kollegiaalisissa työyhteisöissä. Vuoden 2023 alusta alkaen toiminta siirtyi Iisalmen kaupungin hoidettavaksi vastuukuntaperiaatteella. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Iisalmen ja Kiuruveden kaupungit sekä Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Alueella työskentelee 12 kunnaneläinlääkäriä ja kaksi valvontaeläinlääkäriä. Eläinlääkintähuollon toimipisteitä on kaikissa kunnissa.
Palkkaus määräytyy lääkärien virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Palkka on työkokemuksesta riippuen 5 558,26 - 6 002,92 euroa/ kk (sis. työkokemuslisä 0-8%).
Virkaan valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 10.8.2025 klo 21.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona pätevyyden osoittama tutkintotodistus. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
https://iisalmi.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
https://iisalmi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-elaimet/elaimet/elainlaakinta/
Lisätietoja tehtävästä antaa ajalla 16.6. - 6.7.2025 ja 28.7.-10.8.2025 vs. ympäristöterveydenhuollon päällikkö Mikko Piippo, p. 0400 1444 61, mikko.piippo@iisalmi.fi ja ajalla 7.7.-27.7.2025 ympäristöterveydenhuollon päällikkö Aili Heikkinen, puh. 040 0144 450, aili.heikkinen@iisalmi.fi
Sähköiseen lomakkeeseen liittyvissä kysymyksissä: henkilöstöasiantuntija Niina Nuutinen, niina.nuutinen@iisalmi.fi, puh. 040 489 4025.
Me Iisalmessa rakennamme yhdessä onnellisten ihmisten ja hyvinvoivien yritysten kotikaupunkia. Tullessasi töihin Iisalmen kaupungille, pääset tekemään merkityksellistä työtä osaavassa ja innostavassa yhteisössä - työtä, jolla mahdollistetaan ihmeitä.
Sijainti
Riistakatu 5
74100 Iisalmi
Iisalmen kaupunki
Iisalmen kaupunki
Iisalmen kaupunki
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.