Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä sydämellisten asiakkaiden kanssa.

Etsimme reippaita ja oma-aloitteisia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tai alalla loppuvaiheen opiskelevia eri mittaisiin sijaisuuksiin Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vammaispalveluihin. Tehtävässä tulet työskentelemään kehitysvammaisten autetussa, ohjatussa ja tuetussa asumispalvelussa sekä päivä- ja työtoiminnassa.

Vammaisohjaajan työhön sisältyy työskentelyä haastavasti käyttäytyvien, autististen ja liikuntavammaisten asiakkaiden parissa. Toivomme hakijalta rauhallista ja asiakaslähtöistä työotetta. Sijaiset perehdytetään tehtävään. Opiskelijastatuksella työskentelevä sijainen toimii aina vakituisen henkilöstön tukemana ja valvomana.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä järjestää kehitysvammaisten autettua asumista Raahessa Antinkankaan palvelukodissa, Ruukissa Kaarna-kodissa ja Pyhäjoella Niittykodissa. Lisäksi Raahessa sijaitsee ohjatun ja tuetun asumisen yksikkö Kompassi. Päivä- ja työtoimintaa järjestetään Raahessa ja Paavolassa.

Lyhyempien sijaisuuksien kautta on hyvä mahdollisuus työllistyä myös pidempiin sijaisuuksiin. Keikkatyöt ovat opiskelijoille hyvä tilaisuus hankkia alan monipuolista työkokemusta ja lisätienestejä opiskelujen aikana.

Ota rohkeasti yhteyttä vammaispalveluohjaajiimme!

Marja Ukkola puh. 040 830 3136 Antinkankaan palvelukoti ja Kompassi
Tanja Lievonen puh. 040 135 7902 Kaarnakoti ja Työkeskus Paja-Pehkola
Mervi Siipola puh. 040 830 3137 Niittykoti ja Toimintakeskus Kuutti

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@ras.fi

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekryn kautta tai yhteys suoraan toimintayksikköön. Mahdolliset kirjalliset hakemukset toimitetaan: Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Kirjaamo, PL 25, 92101 Raahe. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja

http://www.ras.fi
https://www.esitteemme.fi/raahen-seudun-hyvinvointikuntayhtyma/WebView/

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antavat:
Marja Ukkola puh. 040 830 3136 Antinkankaan palvelukoti ja Kompassi
Tanja Lievonen puh. 040 135 7902 Kaarnakoti ja Työkeskus Paja-Pehkola
Mervi Siipola puh. 040 830 3137 Niittykoti ja Toimintakeskus Kuutti
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@ras.fi

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä
Osoite: Rantakatu 4, 92100 Raahe

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä vastaa Raahen kaupungin sekä Pyhäjoen ja Siikajoen kuntien yhteensä 32.900 asukkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista lukuun ottamatta varhaiskasvatusta ja ympäristöterveydenhuoltoa.

Kuntayhtymä vastaa myös jäsenkuntien väestön niistä erikoissairaanhoidon palveluista, jotka hankitaan sairaanhoitopiiristä tai muualta alueen ulkopuolelta. Peruserikoissairaanhoidon palveluja myydään myös jäsenkuntien ulkopuolelle.

Raahen seudun kuntayhtymä on savuton työpaikka.

https://www.ras.fi/palvelu/3bce986b-5c8a-46c9-9b90-47885c21f9bd

Sinulle suositellut työpaikat