Siirry pääsisältöön

Liity hyvän piiriin ja tule tekemään varhaiskasvatuksen avustajan työtä osaavaan ja moniammatilliseen joukkoomme Kangasalan kaupungille! Jokainen tiimin jäsen on tärkeä osa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamista.

Kangasalalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Palvelussuhteen pituudesta riippuen meillä on käytössä työhyvinvoinnin tukemiseksi uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut.

Kangasalan kaupungissa on 15 päiväkotia ja 4 esiopetusyksikköä. Luomme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa mahdollisimman hyvän perustan lasten elinikäiselle oppimiselle turvallisissa ja alati kehittyvissä oppimista edistävissä ympäristöissä. Meillä on erikokoisia ja erilaisia työyhteisöjä, joissa on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Tule mukaan edistämään lasten oppimista, kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia yhdessä muun henkilöstömme kanssa.

Omenatarhan päiväkodissa on avoin määräaikainen varhaiskasvatuksen avustajan tehtävä 19.8.2024 - 31.5.2025. Omenatarhan päiväkoti on kuusi ryhmäinen ja se sijaitsee Kangasalan keskustan tuntumassa. Varhaiskasvatuksen avustajan tehtävässä sijoituspaikka on Viherpeukaloiden ryhmässä.

Tarjoamme työn tekemisen tueksi erilaisia ammatillisia työryhmiä ja meillä on hyvät mahdollisuudet edistää osaamista ja ammattitaitoa koulutusten kautta. Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.

Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, positiivista asennetta työhön ja halua tehdä arvokasta työtä lasten parissa. Toivomme sinulta intoa ja sitoutumista varhaiskasvatustyöhön.

Kelpoisuusehto tehtävään on soveltuva alan koulutus esim. kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto tai vankka kokemus työstä lasten parissa.

Lisäksi edellytämme Suomen kielen hyvää suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa.

Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote ja tutkintotodistus. Palvelussuhteen alussa käytetään koeaikaa.

Haastattelut ovat pe 9.8.2024.

Lisätietoja

http://www.kangasala.fi
http://www.kangasala.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Reija Salminen 8.7. klo 10-12, 10.7 klo 10-12 ja 31.7 klo 12-13 nro 050 394 8456

Tietoa organisaatiosta

Kangasala on vireä ja kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa Tampereen naapurissa. Kangasalan kaupunki on toimintaansa aktiivisesti kehittävä, työelämän laatuun ja koulutukseen panostava työnantaja. Kasvukuntana Kangasala tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen ja työskentelyyn.

Sijainti
Kunnantie 1
36200 Kangasala

  • Kangasalan kaupunki - Savuton työpaikka
  • Kangasalan kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Kangasalan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Kangasalan kaupunki - Hyvän mielen työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.