Varhaiskasvatuksen erityisopettaja - Auran kunta

Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen erityisopettajan sijaista ajalle 2.1.2020-31.5.2020. Ensisijainen sijoituspaikka on Puukoulun esiopetusyksikössä, jossa vastaat tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen erityispedagogiikan suunnittelusta, toteutukseta, arvioinnista ja kehittämisestä. Tiimissäsi työskentelee myös varhaiskasvatuksen oettaja ja lastenhoitaja.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 § mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai kasvatustieteen maisterin pääaineena erityispedagogiikka tai siirtymäsäännöksen 75 § mukainen soveltuva erityislastentarhanopettajan pätevyys. Huomioimme myös ei kelpoiset hakijat, jos kelpoista hakijaa ei ole.

Tehtävässä noudatetaan 2 kk:n koeaikaa.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Tutustu työnantajaan

Varhaiskasvatuspäällikkö Anita Peltonen, p. 0405569817 tai sähköpostilla anita.peltonen(at) aura.fi

Auran kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
Osoite: Kuuskoskentie 8, 21380 Aura

Auran kunta on n. 4000 asukkaan vireä yhteisö noin 30 kilometrin päässä Turusta. Meillä on kaksi päiväkotiyksikköä: Pääskynpesä ja Puukoulun esiopetusyksikkö.

Aurassa työyhteisö on savuton.