Skip to main content
test

Merijärven kunta hakee VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.


Merijärven varhaiskasvatukselle on myönnetty hankeavustusta varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamiseksi. Kuntaan palkataan avustuksella varhaiskasvatuksen erityisopettaja määräajaksi ajalle 1.8.2022-31.12.2023.

Tehtäviisi kuuluu tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuspalveluiden valmistelu-, suunnittelu-, toteutus- ja konsultointitehtävät. Toimit yhteistyössä kasvatus- ja opetushenkilöstön, lasten huoltajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Varhaiserityiskasvatuksen kehittäminen on suuressa roolissa tehtävässä.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 §30 mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Tehtävää täytettäessä huomioimme myös valmistumassa olevat.

Toivomme sinulta itseohjautuvaa ja ratkaisukeskeistä ja positiivista työotetta, kehittämismyönteistä asennetta sekä halua toimia yhteisöllisesti ja rakentavasti.

Tehtävän palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävään valitun on esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävä voidaan täyttää jo hakuaikana sopivan tekijän löydyttyä.

Tehtävää haetaan kuntarekry-palvelun kautta 14.8.2022 kello 15.00 mennessä.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Elina Virtanen, päiväkodin johtaja
p. 050 4422 196 tai elina.virtanen@merijarvi.fi
Arkisin kello 9.00-14.00 välillä. (ei tavoitettavissa aikavälillä 4.7-31.7.2022)

Lisätietoja

Merijärven kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus

Merijärvellä varhaiskasvatusta toteutetaan kahdessa yksikössä, koivukehdon päiväkodissa sekä koivutuvalla (vuorohoito yksikkö). Yksiköt sijaitsevat kunnan keskustassa lähellä toisiaan ja muita kunnan palveluita sekä luontoa. Varhaiskasvatuksessa työyhteisömme on avoin, innostava ja täynnä ammattitaitoa. Arjessa autamme toinen toistamme, iloitsemme onnistumisista ja kehitämme toimintaamme yhdessä.

Merijärven kunta on pirteä pikkukunta Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa. Sijaitsemme hyvällä paikalla keskellä virkeää ja kasvavaa aluetta. Merijärveltä on lyhyet etäisyydet alueen kaupunkikeskuksiin, joiden kanssa teemme runsaasti yhteistyötä. Kunnan palvelut ovat kunnossa ja olemme satsanneet palveluide laatuun. Viimeisimpänä otettiin käyttöön uusi päiväkoti syksyllä 2020.


Osoite: Merijärventie 102 ja Merijärventie 107, 86220 Merijärvi

Sinulle suositellut työpaikat