Skip to main content
test

Kempeleen varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana varhaiskasvatuksen erityisopettajan määräaikainen tehtävä ajalle 29.8.2022-31.7.2023, tehtävässä on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan elo-syyskuussa sekä työsuhteen päättyminen on mahdollista sopia päättymään myös toukokuun/kesäkuun 2023 loppuun. Määräaikaisuuden perusteena on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä määräaikainen erityisavustus.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön, lasten ja perheiden kanssa. Tehtävään kelpoisuusehtona on lain 540/2018 30§:n mukainen kelpoisuus. Otamme huomioon myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja työkokemusta varhaiskasvatuksesta. Lisäksi arvostamme erityispedagogista osaamista, oma-aloitteisuutta ja taitoa toimia kasvatusyhteistyössä varhaiskasvattajien sekä perheiden kanssa.

Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Tehtäväkohtainen peruspalkka on 3074,50 €/kk. Palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tiedustelut ajalla: 7-8.7.2022 tai 10.8.2022 klo 15-16.00
Yhteystiedot: Virpi Uutela, varhaiskasvatuksen johtaja puh.050 5681 907 virpi.uutela@kempele.fi

Lisätietoja

Kempeleen kunta, Varhaiskasvatus, Varhaiskasvatuksen hallinto

Kempele on yli 19 000 asukkaan voimakkaasti kehittyvä kunta, joka sijaitsee 10 minuutin ajomatkan päästä Oulusta. Kempeleen kunta tarjoaa edistyksellisen työympäristön, monipuoliset palvelut sekä erinomaiset liikenneyhteydet. Kempeleen kunnan palveluksessa on reilu 1 100 henkilöä.


Osoite: Vihikari 10, 90440 Kempele

Sinulle suositellut työpaikat