Siirry pääsisältöön

Kempeleen varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana varhaiskasvatuksen erityisopettajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 1.8.2024 alkaen.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tehtävät sijoittuvat kunnallisiin ja yksityisiin päiväkoteihin sekä perhepäivähoitoon. Kempeleessä toimii yhteensä 7 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön, lasten ja perheiden kanssa. Tehtävän kelpoisuusehtona on lain 540/2018 30§:n mukainen kelpoisuus. Arvostamme työkokemusta varhaiskasvatuksen opettajana toimimisesta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta, positiivisuutta ja hyviä työyhteisötaitoja. Hakijalle katsotaan eduksi vähintään kolmen vuoden työkokemus varhaiskasvatuksen erityisopettajana toimimisesta. Lisäksi arvostamme vahvaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen erityispedagogista osaamista, kokemusta samanaikaisopettajuudesta, oma-aloitteisuutta ja taitoa toimia kasvatusyhteistyössä varhaiskasvattajien sekä perheiden kanssa.

Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta. Tehtäväkohtainen peruspalkka on 3321,41 €/kk. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan. Noudatamme tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Kempeleen kunnassa on tarjolla työntekijöille henkilöstöetuina mm. ePassi -etuus, edullinen virkistysuimalan vuosikortti ja vuoden 2024 aikana käyttöön otettava työsuhdepolkupyöräetu. Lisäksi kunnan työntekijät voivat hyödyntää useiden kempeleläisten yritysten tarjoamia etuja mm. liikuntaan ja muihin palveluihin.

Tehtävän haastattelut järjestetään torstaina 20.6.2024.

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 17.6.2024 klo 15:00 mennessä.

Lisätietoja

http://www.kempele.fi/tyopaikat

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusjohtaja Virpi Uutela p.0505681907. Lisätietoja ajalla: 7.6.2024 klo 12-14.00, 11.6 klo 11-12 ja 17.6 klo 9-11.00.

Tietoa organisaatiosta

Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 500 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.

Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia. Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiiriin. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.

Hyvä kasvaa Kempeleessä!

Sijainti
Kempele
90440 Kempele

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.