
Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, 1.8.2025 alkaen.
Meillä Kemiönsaaren varhaiskasvatuksessa on pienet lapsiryhmät ja erinomaiset edellytykset monipuoliseen pedagogiikkaan, kiitos lähiympäristömme tarjoamien lukuisten mahdollisuuksien. Me panostamme sekä lasten että henkilöstön hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävään elämäntapaan. Kaikki päiväkotimme sijaitsevat lähellä metsää ja muuta luontoa. Ulkoilmapedagogiikka onkin yksi toimintamme peruskivistä. Ainoastaan mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea voimmekaan toteuttaa.
Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettaja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 §:n mukaan. Kunnassa työskentelee jo yksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja, ja nyt haemme vahvistusta. Tehtävä sijoittuu varhaiskasvatusyksikköön. Työ koostuu osittain lastenryhmässä työskentelystä ja osittain konsultointitehtävistä ja yksilötyöstä lasten kanssa koko omalla alueella.
Erityisopettaja huolehtii yhteistyössä muun henkilöstön kanssa siitä, että jokainen lapsi saa tukea omassa lapsiryhmässään inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Erityisopettaja osallistuu lapsen tukitarpeiden, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen.
Erityisopettaja tekee yhteistyötä huoltajien ja henkilöstön kanssa ja tukee alueen pedagogista johtamista. Oletamme, että pystyt tekemään yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa ja sinulla on tahtoa ja kykyä työskennellä yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Työhön vaaditaan toisen kotimaisen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kotimaisen kielen hyvä taito.
Koeaika on neljä kuukautta. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä terveystodistus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Tarjoamme sinulle:
-Mukavat työympäristöt
-Toimivan tiimityöskentelyn
-Kannustavaa johtajuutta
-Ennaltaehkäisevä työterveyshuolto
-E-passi kulttuuri- ja liikuntaedut
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-647268/ -
Sivistysosasto Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Työsuhde -
647268 -
1.8.2025 -
OVTES mukaan -
21.2.2025 10:21 - 31.3.2025 23:59 Opetus- ja kulttuuriala Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Varsinais-Suomi Kemiönsaari Kunta
Varhaiskasvatusjohtaja Janni Ölander, puh. 040 637 4488, janni.olander@kimitoon.fi
Kemiönsaari on dynaaminen 6 350 asukkaan kaksikielinen saaristokunta. Teemme yhdessä töitä elinvoimaisen kunnan ja hyvinvoivien kuntalaisten hyväksi. Uskomme avoimeen, aktiiviseen ja kehittävään työympäristöön.
Sijainti
Kemiönsaari
25700 Kemiö

Kemiönsaaren kunta
Työavain 410147
Kimitoöns kommun
Työavain 410147
Kemiönsaaren kunta
Työavain 410727
Egentliga Finlands välfärdsområde
Työavain VARHA25-01-6-24
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Työavain VARHA25-01-6-24
Kimitoöns kommun
Työavain 650934
Kimitoöns kommun
Työavain 647268
Kimitoöns kommun
Työavain 650956