Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatuksen iloiseen joukkoon haetaan varhaiserityiskasvatuksen yksikköön kahta (2) varhaiskasvatuksen erityisopettajaa 1.8.2025 (tai sopimuksen mukaan) alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

    Haluatko työpäiviisi kaveriksi satujen prinsessan tai vaikkapa rallikuskin ja urhean sankarin? Tule tukemaan tulevaisuuden haaveiden toteutumista Forssan varhaiskasvatukseen.

    Sinun toivomme arvostavan ajantasaista ammatillisuutta, lapsikeskeistä ja positiivista työotetta, rohkeaa kehittämistyöhön tarttumista, avointa vuoropuhelua, yhdessä tekemistä - ja sitä, että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.

    Varhaiskasvatuksen iloiseen joukkoon haetaan varhaiserityiskasvatuksen yksikköön kahta (2) varhaiskasvatuksen erityisopettajaa 1.8.2025 alkaen, tai sopmiuksen mukaan, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

    Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii varhaiskasvatusyksikössä/-yksiköissä lasten kehityksen ja oppimisen tuen sekä erityispedagogiikan asiantuntijana. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan pääasialliset tehtävät muodostuvat konsultatiivisesta työstä sekä erityisopetuksesta eri muodoissaan. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu varhaiserityikasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen yhteistyössä päiväkodin johtajan, henkilöstön, lasten huoltajien ja moniammatillisten yhteistyötahojen kanssa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on mukana lapsen tuen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat muodostavat erityisopettajien tiimin, joka mahdollistaa vahvan ammatillisen tuen työssä. Tule tekemään kanssamme inklusiivista varhaiskasvatusta.

    Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen tehtävän sekä mahdollisuuden kehittyä osana varhaiskasvatuksen osaavaa henkilöstöä.

    Kelpoisuusehtona tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) ja valtioneuvoston asetuksen varhaiskasvatuksesta (753/2018) mukainen kelpoisuus. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden lisäksi on oltava suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai kasvatustieteen maisterin opinnot pääaineena erityispedagogiikka. Haussa huomioidaan myös keväällä 2025 valmistuvat opiskelijat.

    Kelpoisten hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määraikaisena ei-kelpoisella hakijalla.

    Tehtäväkohtainen palkka on 3112,49 €/kk.
    Sopimusala: Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES.

    Valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää "Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain" (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot.

    Tehtävässä vaaditaan sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

    Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

    Lisätietoja

    https://peda.net/forssa

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Varhaiserityiskasvatus
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
    • FOR-02-11-25
    • 2
    • 1.8.2025 (tai sopimuksen mukaan)
    • 3112,49 e/kk
    • 11.2.2025 12:00 - 17.3.2025 08:00
    • Opetus- ja kulttuurialaErityisopetusKanta-HämeForssaKunta
    Yhteystietomme

    Varhaiskasvatus- ja perusopetuspäällikkö Sari Valtonen, p. 040-1935852, sari.valtonen@forssa.fi
    Varhaiskasvatuksen johtava erityisopettaja Katriina Jyräkoski p. 040-5375510, katriina.jyrakoski@forssa.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Forssa on lähes 17 000 asukkaan kaupunki Kanta-Hämeessä. Olemme yksi Suomen lapsiystävällisimmistä ja järkivihreimmistä kunnista ja työllistämme kaupungin toiminnoissa noin 800 eri alojen ammattilaista. Sopiva kokomme lisää yhteisöllisyyttä. Arvostamme luovia ja ammattitaitoisia työntekijöitämme, jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Panostamme työhyvinvointiin ja yhteistoimintaan. Tuemme henkilöstömme ammatillista kasvua ja kannustamme täydennyskouluttautumiseen.

    Forssassa toimii viisi päiväkotia, joista yksi - Pihakoivun päiväkoti - on vuorohoitoyksikkö. Neljässä päiväkodissa annetaan esiopetusta. Forssalla on Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus ja lasten oikeudet ohjaavat arkeamme. Toimintamme pohjautuu pedagogiaan, jonka sydämenä on LastenForssa -kaupunkiohjelma sekä esiopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatussuunnitelma VoxForssa.

    Varhaiserityiskasvatuksen tavoitteena on lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen yhdessä muun varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa inklusiivisia toimintatapoja edistäen.
    Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat varhaiserityiskasvatuksen yksikön työntekijöitä, jotka toimivat oman alueensa varhaiskasvatusyksiköissä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien esihenkilö on varhaiskasvatuksen johtava erityisopettaja.

    Forssan kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Turuntie 18
    30100 Forssa

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Forssan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaHakuaika päättyy17.3.202509:00

    Työavain FOR-02-14-25

    Forssan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen erityisopettajaHakuaika päättyy17.3.202508:00

    Työavain FOR-02-11-25

    Forssan kaupunki

    kitaransoitonopettajaHakuaika päättyy24.3.202511:00

    Työavain FOR-02-13-25

    Forssan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettajaHakuaika päättyy17.3.202509:00

    Työavain FOR-02-15-25

    Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

    Avoin työhakemusHakuaika päättyy31.12.202521:00

    Työavain 561917

    Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

    Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtoriHakuaika päättyy19.3.202523:59

    Työavain 648123

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.