Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Oletko varhaiskasvatuksen osaaja, joka on pohtinut mahdollisuutta jakaa osaamistaan ja kokemustaan erityispedagogiikan saralla? Tartu hetkeen ja tule meille laaja-alaiseksi varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi Espoonlahteen.

    Laaja-alaisena varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on monipuolista ja innostavaa. Varhaiskasvatuksen laaja-alainen erityisopettaja (lveo) vastaa yhdessä muun kasvatushenkilöstön kanssa yksiköissä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Tehtävässä painottuu ajatus inklusiivisesta varhaiskasvatuksesta ja pedagogiikan mahdollisuuksien huomioimisesta yksiköissä. Keskiössä ovat lasten yksilölliset tarpeet ja turvallinen ympäristö, jossa lasten on hyvä kasvaa ja oppia uutta omien taitojen ja vahvuuksiensa mukaan. Työssä on myös mahdollisuus erityispedagogisten ratkaisujen kehittämiseen ja kokeilemiseen varhaiskasvatusyksiköissä yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön sekä kieli- ja kulttuuriopettajan kanssa. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ryhmän toimintaan, kokea onnistumisia ja mahdollistaa inkluusion toteutumista lapsiryhmässä.

    Päiväkodit sijaitsevat ympäristön tarjoamien loputtomien mahdollisuuksien äärellä niin luonnon helmassa, kuin meren äärellä ja se näkyy myös yksiköiden pedagogiikassa. Alueen päiväkodeissa on mahdollisuus kohdata moninaisuutta ja työskennellä eri kulttuureista tulevien lasten ja perheiden kanssa. Työyhteisömme on avoin ja joustava sekä kannustaa kehittymään sekä oppimaan työssä. Espoon kaupunki tarjoaa runsaasti täydennyskoulutusta henkilöstölleen.

    Saat työhösi hyvän perehdytyksen ja tukenasi toimii alueen varhaiserityiskasvatuksen koordinaattorin lisäksi ammattitaitoiset laaja-alaiset erityisopettajakollegat omalla alueellasi. Toimit myös varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogisena työparina ja pääset toteuttamaan vahvaa ammattiosaamistasi yhdessä koko yhteisön kanssa.

    Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.

    Johtamisen hyveinä toteutamme erityisesti kuuntelevuutta ja keskustelevuutta ja hyvinvoiva yhteisö on yhteinen voimavaramme.

    Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

    Työpaikan nimi ja osoite: Pisan päiväkoti, Vanha Pisantie 17, 02280 Espoo
    Työaika: 38 h 15 min/viikko.
    Tehtävä on vakinainen 1.8.2025 alkaen.

    Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
    Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.

    tai

    Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
    Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.

    Tehtävässä edellytetään hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja.

    Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

    Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

    Hyvä suomenkielentaito katsotaan eduksi.


    Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

    Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

    Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

    Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

    Lisätietoja

    https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/pisan-paivakoti

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoonlahden palvelualue, Espoonlahden kunnalliset päiväkodit, Pisan päiväkoti
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • ESPOO-03-165-25
    • 1.8.2025
    • Tehtäväkohtainen palkka: 3350 €/kk
    • Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
    • 3.3.2025 06:00 - 21.3.2025 15:45
    • Opetus- ja kulttuurialaErityisopetusUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Laura Sjöstedt
    laura-elina.sjostedt@espoo.fi 0406368450

    Tietoa organisaatiosta

    Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
    Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

    Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

    Sijainti
    Vanha Pisantie 17
    02280 Espoo

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai avustaja, sijaisuuksia eri tehtäviinHakuaika päättyy30.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-2314-24

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-48-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-49-25

    Espoon kaupunki

    Luokanopettaja, Mainingin kouluHakuaika päättyy1.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-447-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Ellipsin päiväkotiHakuaika päättyy11.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-436-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Roosaliinan päiväkotiHakuaika päättyy1.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-475-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Saunalahden päiväkotiHakuaika päättyy30.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-267-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Suomenojan päiväkoti24hHakuaika päättyy2.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-491-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.