Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Näytä lisää

Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa Räntämäen päiväkotiin.

Räntämäen päiväkoti sijaitsee monipuolisten oppimisympäristöjen läheisyydessä, osin monikulttuurisella alueella. Päiväkodissamme toimii kuusi lapsiryhmää, kolmessa eri yksikössä.

Päiväkodin erityisopettajana toimintasi lähtökohtana ovat vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen sekä oppimiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet. Kannustamalla lasta ja henkilöstöä tuet onnistumista. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana huomiosi kohdistuu kaikille tuen tasoille tarpeiden mukaisesti.

Muun henkilöstön rinnalla vastaat siitä, että jokainen lapsi saa tukea ryhmissä erilaisin joustavin järjestelyin inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Päiväkodin erityisopettajana osallistut lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen.

Hyödynnät asiantuntemustasi huoltajien ja henkilöstön konsultoinnissa ja toimit päiväkodissa pedagogisen johtamisen tukena yhteistyössä päiväkodin johtotiimin kanssa. Teet yhteistyötä monien eri tahojen kanssa ja sinulla on halua ja kykyä toimia muiden kanssa yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toivomme sinulta vahvaa erityispedagogista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, tiimityön osaamista ja hyviä työyhteisötaitoja. Lisäksi arvostamme aitoa läsnäoloa.

Otamme huomioon myös valmistumassa olevat hakijat ja teemme haastatteluja jo hakuaikana.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 § mukaan.

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
- työsuhdepolkupyöräedun

Yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/turun-kaupunki/varhaiskasvatus/
https://www.turku.fi/parasta-aikaa-varhaiskasvatuksessa

Yhteystietomme

Lasse Ahvenniemi, lasse.ahvenniemi@edu.turku.fi, p. 0449075703
Piia Tuovila, piia.tuovila@edu.turku.fi, p. 0401489148

Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Tietoa organisaatiosta

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.

Turun kaupunki on savuton työpaikka.

Sijainti
Ritzinkuja 1
20380 Turku

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.