Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 4.8.2025 alkaen
Me luomme Rautavaaralla luonnollisen hyvää elämää tuomalla yhteen luonnon mahdollisuudet ja hyvän elämän edellytykset - Olemme luonnollisen hyvän elämän edelläkävijöitä.
Haemme
VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAA (VEO)
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 4.8.2025 alkaen.
Veo toimii erityisopettajana päiväkodin ja perhepäivänhoidon lapsiryhmissä sekä varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijana. Veo toimii jäsenenä päiväkodin ja perhepäivähoitajien tiimissä, joka vastaa varhaiserityiskasvatuksen suunnittelusta ja sen kehittämisestä. Veo konsultoi ja ohjaa henkilöstöä lasten tuen tarpeiden varhaisessa havainnoinnissa sekä tuen järjestämisessä, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Lisäksi tehtäviin kuuluu tiivis yhteistyö perheiden sekä lasta tutkivien ja kuntouttavien tahojen kanssa.
Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 30:n mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on:
1) kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai
2) kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät voimassa olevan Kunnallisen opetushenkilöstön yleisen virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti. Viikkotyöaika on 38,25 h/vko (38 h 15 min). Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palvelussuhteessa sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.
Tehtävään haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelussa 31.3.2025 klo 14 mennessä. Ainoastaan Kuntarekryn kautta määräaikaan mennessä tulleet hakemukset huomioidaan. Hakemukseen liitetään kelpoisuuden osoittavat todistukset. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana.
_______
Tiesithän, että meillä Rautavaaran kunnassa tarjotaan henkilöstölle muun muassa seuraavia henkilöstöetuja:
- lyhytaikaista majoitusta luontoisetuna
- viikoittaisen oikeuden työpaikkaliikuntaan (60 min)
- lakisääteistä laajemman työterveyden
- vuosittaisen jouluruokailun
- ePassi Flex
- tuettua työpaikkaruokailua
- työsuhdeasunto Rautavaaralla asuville työntekijöille
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-raut-02-2-25/ -
Rautavaaran kunta Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Työsuhde -
RAUT-02-2-25 -
4.8.2025 -
2853,22 € -
24.2.2025 08:00 - 31.3.2025 14:00 Opetus- ja kulttuuriala Erityisopetus Pohjois-Savo Rautavaara Kunta
vs. hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Silja Kavilo (silja.kavilo@rautavaara.fi, p. 040 860 8231), päiväkodinjohtaja Marjaana Mikkonen (marjaana.mikkonen@rautavaara.fi, p. 044 4525795
Rautavaaralla on onnellisia ihmisiä luonnon kauneuden keskellä. Kaikki palvelut ovat lähekkäin kunnan ydintaajamassa eikä täällä ole ruuhkaa. Rautavaara on pieni ja vireä noin 1 400 asukkaan kunta Itä-Suomessa, Pohjois-Savon maakunnan koillisosassa Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalla. Naapurikuntia ovat Kuopio, vain reilun tunnin ajomatkan päässä meiltä, Nurmes, Juuka, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Sotkamo. Rautavaaran kunnassa on noin 70 työntekijää.
Sijainti
Koulutie 8
73900 Rautavaara

Rautavaaran kunta
Työavain RAUT-02-2-25
Rautavaaran kunta
Työavain RAUT-02-3-25
Rautavaaran kunta
Työavain RAUT-01-2-25
Rautavaaran kunta
Työavain RAUT-02-4-25
Rautavaaran kunta
Työavain 412945