Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Työpaikan yksityiskohdat Takaisin hakuun Hae työpaikkaa Työpaikan yksityiskohdat Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Pohjois-Haaga, Varhaiskasvatusyksikkö Lassi-NiittyTyöpaikkaVakinainenKASKO-02-691-2514.8.20253 373,63 euroa/kk9.5.2025 12:00 - 23.5.2025 16:00UusimaaHelsinkiKunta

    Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa uuteen yksikkö-VEO:n tehtävään.

    Varhaiskasvatusyksikkö Lassi-Niityssä on 35 työntekijää ja 12 lapsiryhmää. Yksi ryhmistämme on Niityn integroitu erityisryhmä mikä antaa loistavan mahdollisuuden osaamisen jakamiseen toisen veon kanssa, vertaistukeen sekä erityispedagogiikan vahvistamiseen koko yksikössä. Yksikkö-VEO:n tehtävä on yksikössämme uusi, joten koko henkilöstömme odottaa innolla uutta ja osaavaa asiantuntijaa, ehkä juuri sinua!

    Sekä Lassissa että Niityssä on huipputason henkilöstö. Toiminnassamme näkyy vahva pedagoginen osaaminen ja pitkä kokemus varhaiskasvatustyöstä. Tänä vuonna olemme erityisesti panostaneet matemaattisten taitojen havainnointiin ja kehittämiseen. Pedagogisina painotuksina meillä on ollut jo useamman vuoden ajan lasten lukuinnon lisääminen sekä hyviin kaveritaitoihin panostaminen.
    Yksikkönä haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme, esimerkiksi tulevassa kehittämispäivässämme muokkaamme leikkiympäristöjä pedagogisen asiantuntijan avulla entistä paremmiksi.

    Lassi ja Niitty sijaitsevat rauhallisella alueella Lassilassa, aivan kehä 1:n ja Pohjois-Haagan juna-aseman läheisyydessä. Käytämme monipuolista luontoympäristöä oppimisympäristönä vähintään viikoittain. Päiväkotien läheisyydestä löytyy esim. urheilupuisto, jalkapallo- ja luistelukenttä, Laurinniityn leikkipuistoja sekä kirjasto. Myös Kanneltalon kulttuuritapahtumat ovat kävelymatkan päässä.

    Meillä on tyytyväiset asiakasperheet ja henkilöstön hyvinvoinnista kertoo kärkitasolle sijoittuminen niin Kunta 10-kyselyssä kuin Fiilari-kyselyssä.

    Yksikkö-VEO:na vastaat yhdessä muun henkilöstön kanssa toiminnan suunnittelusta, lapsen tuen tarpeen havainnoinnista, lapsen ohjaamisesta ja tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä lapselle erityispedagogisesti sopivan toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta sekä lapsen yksilöllisen oppimisen tukemisesta. Toiminta perustuu Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaan, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelmaan sekä lapsen vasuun ja leopsiin.

    Miksi töihin meille?

    Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

    Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

    Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka
    (varhaiserityisopettajan koulutus).

    Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

    Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen erityisopettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

    Lisätietoja

    https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-lassi

    Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa uuteen yksikkö-VEO:n tehtävään.

    Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa uuteen yksikkö-VEO:n tehtävään.

    Varhaiskasvatusyksikkö Lassi-Niityssä on 35 työntekijää ja 12 lapsiryhmää.

    Yksi ryhmistämme on Niityn integroitu erityisryhmä mikä antaa loistavan mahdollisuuden osaamisen jakamiseen toisen veon kanssa, vertaistukeen sekä erityispedagogiikan vahvistamiseen koko yksikössä. Yksikkö-VEO:n tehtävä on yksikössämme uusi, joten koko henkilöstömme odottaa innolla uutta ja osaavaa asiantuntijaa, ehkä juuri sinua!

    Sekä Lassissa että Niityssä on huipputason henkilöstö. Toiminnassamme näkyy vahva pedagoginen osaaminen ja pitkä kokemus varhaiskasvatustyöstä. Tänä vuonna olemme erityisesti panostaneet matemaattisten taitojen havainnointiin ja kehittämiseen. Pedagogisina painotuksina meillä on ollut jo useamman vuoden ajan lasten lukuinnon lisääminen sekä hyviin kaveritaitoihin panostaminen.
    Yksikkönä haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme, esimerkiksi tulevassa kehittämispäivässämme muokkaamme leikkiympäristöjä pedagogisen asiantuntijan avulla entistä paremmiksi.

    Lassi ja Niitty sijaitsevat rauhallisella alueella Lassilassa, aivan kehä 1:n ja Pohjois-Haagan juna-aseman läheisyydessä. Käytämme monipuolista luontoympäristöä oppimisympäristönä vähintään viikoittain. Päiväkotien läheisyydestä löytyy esim. urheilupuisto, jalkapallo- ja luistelukenttä, Laurinniityn leikkipuistoja sekä kirjasto. Myös Kanneltalon kulttuuritapahtumat ovat kävelymatkan päässä.

    Meillä on tyytyväiset asiakasperheet ja henkilöstön hyvinvoinnista kertoo kärkitasolle sijoittuminen niin Kunta 10-kyselyssä kuin Fiilari-kyselyssä.

    Yksikkö-VEO:na vastaat yhdessä muun henkilöstön kanssa toiminnan suunnittelusta, lapsen tuen tarpeen havainnoinnista, lapsen ohjaamisesta ja tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä lapselle erityispedagogisesti sopivan toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta sekä lapsen yksilöllisen oppimisen tukemisesta. Toiminta perustuu Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaan, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelmaan sekä lapsen vasuun ja leopsiin.

    Miksi töihin meille?

    Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

    Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

    Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka
    (varhaiserityisopettajan koulutus).

    Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

    Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen erityisopettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

    Lisätietoja

    https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-lassi

    Näytä vähemmän
    Lisätiedot https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-varhaiskasvatusyksikko-lassi-niitty-pohjois-haaga-kasko-02-691-25/ Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Pohjois-Haaga, Varhaiskasvatusyksikkö Lassi-NiittyTyöpaikkaVakinainenKASKO-02-691-2514.8.20253 373,63 euroa/kk9.5.2025 12:00 - 23.5.2025 16:00UusimaaHelsinkiKunta Yhteystietomme

    Päiväkodin johtaja Jenni Ahti
    p. 0931041544

    Tietoa organisaatiosta

    Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!

    Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.

    Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!

    Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!

    Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii

    Sijainti
    Laurinmäenpolku 4
    00440 Helsinki

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Helsingin kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Melkko, Vattuniemi

    24hHakuaika päättyy 26.5.2025 16:00Työavain KASKO-02-686-25

    Helsingin kaupunki

    Erityisluokanopettaja: lähipalvelun eritysluokka

    24hHakuaika päättyy 26.5.2025 16:00Työavain KASKO-01-495-25

    Helsingin kaupunki

    Päätoiminen tuntiopettaja: biologia ja maantieto

    24hHakuaika päättyy 26.5.2025 16:00Työavain KASKO-01-480-25

    Helsingin kaupunki

    Päätoiminen tuntiopettaja: islam (oman uskonnon opetus)

    24hHakuaika päättyy 26.5.2025 16:00Työavain KASKO-01-501-25

    Helsingin kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Aurinkometsä, Puistola

    24hHakuaika päättyy 27.5.2025 16:00Työavain KASKO-02-704-25
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

    Eväste-asetukset