
Suomussalmen kunnan VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAN (Veo) tehtävä uudelleen hakuun jatkuvalla haulla.
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee koko kunnan alueella kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä sekä perhepäivähoidossa.
Lasten kanssa työskentelyn lisäksi työnkuvaan kuuluu henkilöstön konsultointia ja ohjausta arjen kuntouttavien toimintatapojen käyttöön. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö sekä monialainen yhteistyö muiden lasten hoitoon tai kuntoutukseen, kasvatukseen ja opetukseen liittyvien tahojen kanssa on työssä tärkeää. Tällaisia yhteistyötahoja ovat mm. neuvolan terveydenhoitaja, psykologi, terapeutit, perheohjaaja, sosiaalityöntekijä sekä koulun opettajat.
Lasten tuen tarpeiden kartoittaminen sekä tuen suunnittelu tehdään aina yhteistyössä vanhempien ja ryhmien kasvatushenkilöstön kanssa. Tarvittaessa hyödynnetään muiden asiantuntijoiden ammatillista tietämystä. Näin toimimalla uskomme lapsen saavan parhaan mahdollisen, yksilöllisen tuen kasvulleen ja kehitykselleen.
Tehtävään vaaditaan innostuneisuutta ja positiivista työotetta ja asennetta. Pidämme tärkeänä sitoutumista tiimityöskentelyyn sekä hyviä ja joustavia työyhteisötaitoja. Varhaiskasvatuksen erityisopettajalta vaaditaan kiinnostusta pedagogiikan kehittämiseen uuden varhaiskasvatuslain tavoitteiden mukaisesti sekä hyviä ryhmä- ja yksilöohjaustaitoja. Pätevien hakijoiden puttuessa otetaan huomioon myös epäpätevät.
Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään varhaiskasvatuslain (540/2018 §30) mukainen varhaiskasvatuksen erityisopettajan pätevyys tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES liitteen 6 mukaan, koeaika on kuusi (6) kuukautta. Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja hänen tulee esittää lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen sijaisuuden vastaanottamista, ellei näitä ole jo aiemmin työantajalle toimitettu.
Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelun kautta. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja CV tai ansioluettelo pdf-tiedostoina. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja
http://www.suomussalmi.fi/varhaiskasvatus
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-veo-551708/
- Suomussalmen kunta, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 551708
- mahdollisimman pian
- KVTES :n mukaan
- 11.9.2023 - 29.12.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätKainuuSuomussalmiKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkinen, 044 568 4321, jaana.o.heikkinen@suomussalmi.fiVarhaiskasvatuksen apulaisjohtaja Birgitta Vikholm, 044 777 3189, birgitta.vikholm@suomussalmi.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Suomussalmen kunta, SivistyspalvelutSuomussalmen kunta sijaitsee sisun syntysijoilla Ylä-Kainuussa. Maakuntakeskukseen Kajaaniin on matkaa 100 km. Asukkaita kunnassa on noin 7300. Olemme ylpeitä rikkaasta historiastamme, upeasta erämaa-luonnostamme ja monipuolisista peruspalveluista. Upeiden liikuntamahdollisuuksiensa ansiosta Suomussalmi nimettiin vuoden 2018 eurooppalaiseksi urheilukaupungiksi.
Suomussalmen kunnan varhaiskasvatus tarjoaa alle kouluikäisille lapsille varhaiskasvatusympäristön, jossa hän saa hoitoa ja huolenpitoa sekä ohjausta ja kannustusta kehittyäkseen minäkuvaltaan myönteiseksi. Varhaiskasvatus suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien kanssa. Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevalle lapselle järjestetään kuntouttavaa varhaiskasvatusta yhteistyössä muiden lapselle kuntoutusta antavien tahojen kanssa. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä.
Osoite: Jäniksenpolku 1, 89600 Suomussalmi