
Etsimme Kariston päiväkotiin vakinaiseen työsuhteeseen VARHAISKASVATUKSEN HOITAJAA 2.1.2024 alkaen.
Kariston päiväkodissa on kahdeksan lapsiryhmää, joista neljä on esiopetusryhmiä. Päiväkotimme arjessa painottuvat liikunta, leikki ja Miniverson mukainen sovittelukulttuuri.
Varhaiskasvatuksen hoitajan työtehtäviin kuuluu toteuttaa varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen liittyvää hoitoa ja kasvatusta Lahden varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.
Toivomme hakijalta ammatillista työotetta, positiivisia vuorovaikutus- ja tiimitaitoja sekä ryhmänhallintataitoja. Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain varhaiskasvatuksen hoitajan kelpoisuus. Eduksi luetaan kokemus vastaavasta työstä.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 5.12.2023 klo 15.00.
Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.
Lisätietoja
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/paivakodit/kariston-paivakoti/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-hoitaja-566002/
- Lahden kaupunki, Kariston päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 566002
- 2.1.2024 alkaen
- Tehtäväkohtainen palkka on 2 315,10 €/kk
- 21.11.2023 - 5.12.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaPäijät-HämeLahtiVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Päiväkodin johtaja Marita Tuononen, p. 050 398 5793Lisätietoja
Työnantaja
Lahden kaupunki, Kariston päiväkotiLahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.
Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Osoite: Karistonkatu 213, 15160 Lahti
