
Someron kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana kaksi (2) varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta 1.8.2023 alkaen.
Etsimme sinua positiivista, työstä innostunutta, joustavaa ja huumorintajuista varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, jonka sydän on avoin kaikenlaisille lapsille. Haluat kehittää niin itseäsi kuin tiimisi osaamista yhdessä lasten kanssa. Tuot omaa osaamistasi esille ja koet perheiden kanssa tehtävän kasvatustyön omaksesi. Arvostamme tiimityötaitoja, tvt-taitoja ja joustavuutta arjen äkillisissä tilannemuutoksissa.
Avoin tehtävä sijaitsee Someron varhaiskasvatuksen yksikössä. Yksikkö päätetään valintatilanteessa ja hakija voi esittää toiveensa päivähoitoyksiköstä.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen pätevyys. Tehtävän palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Tehtävässä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 edellyttämä rikosrekisteriote. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Hakemukset pyydetään jättämään Kuntarekry-palveluun osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 5.6.2023 kello 15.00 mennessä.
Odotamme yhteydenottoasi!
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-2-tehtavaa-532793/
- Someron kaupunki, Sivistys
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 532793
- 2
- 1.8.2023
- KVTES:n mukaan
- 19.5.2023 - 5.6.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarsinais-SuomiSomeroVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietojen antajat:Päiväkodin johtaja
Anne Hiisilä
p. 044 7791 417
anne.hiisila@somero.fi
Päiväkodin johtaja
Tuula Koivula
p. 044 7791 227
tuula.koivula@somero.fi
Kasvatuspäällikkö
Nina Mäkelä
p. 044 7791 410
nina.makela@somero.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Someron kaupunki, SivistysSomeron kaupungilla työskentelee vuoden 2023 alussa noin 350 henkilön työhönsä innostuneesti ja sitoutuneesti suhtautuva porukka, joka haluaa kehittää asioita luovasti ja vastata tulevaisuuden haasteisiin ketterästi. Strateginen pääarvomme on yhteisöllisyys, joka näkyy niin hyvällä fiiliksellä toimivassa työyhteisössämme kuin tavassamme tuottaa palveluita somerolaisille.
Osoite: Joensuuntie 29, 31400 Somero
