Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja - Loviisan kaupunki

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja - Loviisan kaupunki

Haemme Isnäsin päiväkotiin varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.9.2019 - 30.6.2020. Päiväkodin toiminta on kaksikielinen, joustava ja monipuolinen.

Hakijoilta toivomme hyviä vuorovaikutustaitoja, innostunutta ja ennakkoluulotonta työotetta sekä positiivista asennetta erilaisten ihmisten kohtaamisessa. Koska päiväkoti on kaksikielinen odotamme hakijoilta sekä hyvää suomen ja ruotsin kielen taitoa.

Kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Lähihoitajatutkinnon suorittaneilta hakijoilta edellytämme lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettua tutkintoa.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Viikkotyöaika on 38,75 tuntia ja tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2088,44 euroa. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Jos olet kiinnostunut varhaiskasvatuksen lähihoitaja-tehtävästä lähetä hakemuksesi 31.7.2019 klo 12 mennessä www.kuntarekry.fi kautta.

Lisätietoja

http://www.loviisa.fi

Lisätietoja antaa päiväkodinjohtaja Sofia Lindstedt, puh 050 282 7568, 29.7-31.7.2019 välisenä aikana.

Isnäsin päiväkoti
Osoite: Loviisa

Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin!
Loviisassa on 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä. elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme noin 1 000 työntekijää tarjoaa läheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.

Tutustu työnantajaan