Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja - Loviisan kaupunki

Haemme Koskenkylän päiväkodin vuorohoitoryhmään varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.11.2021-31.7.2022.

Vuorohoidon toiminta on kaksikielistä, joustavaa ja monipuolista, suunnattu vuorohoidon tarpeeseen oleville 1-6 vuotiaille lapsille. Tiimiin kuuluu lastenhoitajien lisäksi varhaiskasvatuksen opettaja. Koskenkylän päiväkoti tarjoaa vuorohoitoa iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, myös pyhinä.

Haemme varhaiskasvatuksen ammattilaista. Lapsilähtöinen työote on meille tärkeää. Odotamme sitoutumista tiimityöskentelyyn, hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta. Lisäksi arvostamme kokemusta varhaiskasvatuksesta, kehittävää työotetta, idearikkautta ja positiivista asennetta. Edellytämme hakijoilta lisäksi molempien kotimaisten kielten hallintaa.

Kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Lähihoitajilta edellytämme lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettua tutkintoa.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Viikkotyöaika on 38,25 tuntia ja tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2135,58 euroa. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan yhden kuukauden koeaikaa.

Jos olet kiinnostunut varhaiskasvatuksen lähihoitaja-tehtävästä lähetä hakemuksesi 28.10.2021 klo 12 mennessä www.kuntarekry.fi kautta.

Lisätietoja

http://www.loviisa.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa päiväkodinjohtaja Sofia Lindstedt, puh 050 282 7568

Lisätietoja

Koskenkylän päiväkoti

Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin! Loviisassa on 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä. elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme noin 1 000 työntekijää tarjoaa läheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.


Osoite: Vanha Viipurintie 2, 07700 Koskenkylän saha
Loviisan kaupunki - Savuton työpaikka Loviisan kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Loviisan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat