Haemme Kajaanin kaupungille varhaiskasvatuksen lastenhoitajia Lohtajan ja Pikku-Ketun päiväkodille. Tehtävät ovat määräaikaisia ajalla 1.8.2023-31.7.2024.
TARJOAMME SINULLE
Mielenkiintoisen työn vuoden 2021 varhaiskasvatuskunnassa! Osallisuus, arviointi ja inkluusio ovat yhteisiä painopistealueitamme Kajaanin varhaiskasvatuksessa. Osallistumme valtakunnalliseen varhaiskasvatuksen kehittämistyöhön ja Vasun mukainen toimintamallin kehittäminen on jatkuvaa.
Haluamme pitää hyvän huolen työntekijöistämme, sillä hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaan varhaiskasvatuksen paras mahdollistaja. Työyhteisömme on kehitysmyönteinen, ja henkilöstöä kannustetaan työn sekä toimintatapojen aktiiviseen ja innovatiiviseen kehittämiseen. Tarjoamme henkilöstöllemme säännöllisesti laadukkaita koulutuksia. Tavoitteemme on hyvinvoiva, osaava ja monimuotoinen henkilöstö, mikä näkyy kuntalaisille tarjottavien palveluiden laatuna. Työyhteisömme koostuvat monenlaisista ihmisistä ja koemme, että erilaisuus ja moninaisuus on rikkaus ja vahvuus.
Päiväkodin ympärillä oleva luonto tarjoaa hienot puitteet monimuotoiselle toiminnalle kaikkina vuodenaikoina.
Tehtävät ovat määräaikaisia ajalla 1.8.2023-31.7.2024. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan.
ODOTAMME SINULTA
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana olet osa ammattitaitoista moniammatillista tiimiä, joka toteuttaa laadukasta varhaiskasvatus-/esiopetussuunnitelman mukaista toimintaa ja pedagogiikkaa. Olet ottanut varhaiskasvatussuunnitelman haltuun ja osaat käyttää sitä työssäsi. Vastaat osaltasi lasten ikä- ja kehitystason mukaisesta hoidosta kasvatuksesta ja opetuksesta. Olet empaattinen, kehitysmyönteinen ja huumorintajuinen. Lapsi ja hänen tarpeensa ovat aina työsi keskiössä. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, sensitiivisyyttä ja joustavaa työotetta.
Kelpoisuusvaatimuksena on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävin laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018, 3 ja 4 §). Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
TYÖNANTAJAN TIEDOT
Kajaanissa varhaiskasvatus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 18 kunnallista ja 11 yksityistä päiväkotia, sekä 15 yksityistä perhepäivähoitajaa. Kajaanissa varhaiskasvatus on monikulttuurista. Huomioimme lapsen oman äidinkielen ja kulttuurin merkityksen sekä suomen kielen oppimisen.
Pitkäjänteisen kehittämistyön tuloksena Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto on myöntänyt Kajaanin kaupungille Vuoden varhaiskasvatuskunta 2021 tunnustuksen.
ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE
Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida.
Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke on kehittynyt suojassa ruuhkaparvilta ja jonotukselta. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.
Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267
KIINNOSTUITKO?
Hae meille viimeistään 9.6.2023 klo 15.00 mennessä! Hakemuksen voit täyttää sähköisesti Kuntarekryn sivulla tai toimittamalla postitse osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani.
Koeaika on kuusi kuukautta tai puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä todistus huumausainetestistä.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin lomautusuhan alla olevat, lomautettavat ja työnteon keskeytyksen alaiset henkilöt, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
Lisätietoja
https://www.kajaani.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-534414/
- Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 534414
- 2
- 1.8.2023
- Kvtes:n mukaan
- 25.5.2023 - 8.6.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätKainuuKajaaniKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa päiväkodin johtajat Tiina Heikkinen Lohtajan päiväkoti p. 044-7101 829 ja Marja-Riitta Komulainen Pikku-Ketun päiväkoti p. 044-7101 826, sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@kajaani.fiLisätietoja
Työnantaja
Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala, Varhaiskasvatuswww.kajaani.fi
Osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani