Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana kaksi määräaikaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuutta ajalle 1.8.2025 - 31.7.2025 / sopimuksen mukaan.
Tehtävät sijoittuvat Naisvuoren päiväkotiin. Tehtävään valituilta edellytetään työskentelyä erilaisilla päivittäisillä työajoilla klo 5.00 - 23.00 välisenä aikana arkisin.
Mikkelin varhaiskasvatuksen yksiköihin voi tutustua verkkosivuillamme www.oppiminen.mikkeli.fi
Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen kelpoisuus.
Tehtävät edellyttävät työskentelyä päiväkodissa eri-ikäisten lasten ryhmissä. Työtehtäviin kuuluu osavastuu lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta yhteistyössä lapsiryhmän tiimin kanssa. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma sekä esiopetussuunnitelmat.
Arvostamme innostuneisuutta, joustavuutta, hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tervetuloa mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon. Varhaiskasvatuksen painopisteinä ovat leikkipedagogiikka ja sen kehittäminen sekä tunne- ja vuorovaikutuskasvatus. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden.
Lapsiryhmissä työskentelee yksi tai kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai lastenhoitajia. Tiimiin voi kuulua myös varhaiskasvatuksen sosionomi.
Työaika on yleistyöaika, keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Palkkaus ja palvelussuhteeen ehdot KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa aiempaan työkokemukseen perustuvaa työkokemuslisää.
Tehtäviä haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy 28.5.2025 klo 15.00.
Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Haastatteluja järjestetään jo haun aikana. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäinen tutkintotodistus.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.
http://www.mikkeli.fi
http://www.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki
Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana kaksi määräaikaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuutta ajalle 1.8.2025 - 31.7.2025 / sopimuksen mukaan.
Tehtävät sijoittuvat Naisvuoren päiväkotiin. Tehtävään valituilta edellytetään työskentelyä erilaisilla päivittäisillä työajoilla klo 5.00 - 23.
Mikkelin varhaiskasvatuksen yksiköihin voi tutustua verkkosivuillamme www.oppiminen.mikkeli.fi
Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen kelpoisuus.
Tehtävät edellyttävät työskentelyä päiväkodissa eri-ikäisten lasten ryhmissä. Työtehtäviin kuuluu osavastuu lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta yhteistyössä lapsiryhmän tiimin kanssa. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma sekä esiopetussuunnitelmat.
Arvostamme innostuneisuutta, joustavuutta, hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tervetuloa mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon. Varhaiskasvatuksen painopisteinä ovat leikkipedagogiikka ja sen kehittäminen sekä tunne- ja vuorovaikutuskasvatus. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden.
Lapsiryhmissä työskentelee yksi tai kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai lastenhoitajia. Tiimiin voi kuulua myös varhaiskasvatuksen sosionomi.
Työaika on yleistyöaika, keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Palkkaus ja palvelussuhteeen ehdot KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa aiempaan työkokemukseen perustuvaa työkokemuslisää.
Tehtäviä haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy 28.5.2025 klo 15.00.
Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Haastatteluja järjestetään jo haun aikana. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäinen tutkintotodistus.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.
http://www.mikkeli.fi
http://www.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki
Naisvuoren päiväkodin johtaja
Sami Siponen
sami.siponen@sivistys.mikkeli.fi
p. 044 794 5037
Naisvuoren päiväkodin apulaisjohtaja
Suvi Juutilainen
suvi.juutilainen@sivistys.mikkeli.fi
Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.
Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.000 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukkaan palveleminen.
Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Päämajankatu 14
50100 Mikkeli
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Etelä-Savon Koulutus Oy
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.