test
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja (66) / Varhaiskasvatus ja esiopetus - Tampereen kaupunki

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelemme yhdessä tamperelaisten lasten parhaaksi. Tuemme lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista lapsilähtöisesti yhteistyössä perheen kanssa. Käytössämme on monipuoliset suuren kaupungin tarjoamat asiantuntijapalvelut ja moniammatilliset verkostot. Kehitämme toimintaa aktiivisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa. Lapsia varhaiskasvatuksessa on noin 8 500.

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia vakituisiin toimiin 8.8.2022 alkaen

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana vastaat lapsiryhmän perushoidon suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Lisäksi vastuullesi kuuluu lasten erityistarpeiden huomiointi toiminnassa (erityisruokavaliot, lääkehoitosuunnitelmat, pitkäaikaissairaat) sekä näiden osalta tiedon/osaamisen jakaminen. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana osallistut lapsen varhaiskasvatussuunnitelman /esiopetuksen oppimissuunnitelman laadintaan, lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain
540/2018, 28§, 75§ ja varhaiskasvatusasetuksen 753/2018, 3§ mukainen kelpoisuus

Valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Eduksi katsomme alan aikaisemman työkokemuksen.

Tampereella varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavan yhtenäisen kasvun- ja opinpolun. Kasvunpolkuja on 16 ja avoimia varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimia löytyy 15 polulta.

Merkitse hakemukseen kaikki ne kasvunpolut, joilla haluat työskennellä. Täytä myös hakukohtaiset kysymykset huolellisesti.

Pyydämme, että liität tutkintotodistuksen (pdf muodossa) sähköiseen hakemukseesi KuntaRekryyn. Alkuperäiset todistukset tarkistetaan ennen työsopimuksen allekirjoittamista.

Lisätietoja tehtävistä antavat palvelupäälliköt:
Tanja Moisala (Kasvunpolut: Hatanpää, Normaalikoulu, Vuores, Etelä-Hervanta, Ahvenisjärvi ja Kaukajärvi) puh. 040 485 6275
Pia Mikkola (Kasvunpolut: Lielahti, Tesoma, Kaarila, Wivi Lönn, Juhannuskylä) puh. 050 468 2922
Heli Rautanen (Kasvunpolut: Sampo, Puistokoulu, Kämmenniemi, Linnainmaa, Takahuhti) puh. 040 584 7692
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 24.1.2022.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat palvelupääälliköt
Tanja Moisala (Kasvunpolut: Hatanpää, Normaalikoulu, Vuores, Etelä-Hervanta, Ahvenisjärvi ja Kaukajärvi) puh. 040 485 6275
Pia Mikkola (Kasvunpolut: Lielahti, Tesoma, Kaarila, Wivi Lönn, Juhannuskylä) puh. 050 468 2922
Heli Rautanen (Kasvunpolut: Sampo, Puistokoulu, Kämmenniemi, Linnainmaa, Takahuhti) puh. 040 584 7692
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, Varhaiskasvatus ja esiopetus

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat