Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä Oravanpesän päiväkodissa. Tehtävä alkaa 1.8.2025.
Oravanpesä on pieni, 16 lapsen päiväkoti Tupalan kaupunginosassa. Lapset ovat iältään 0-5- vuotiaita. Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja ja kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Työyksikkö voi vaihtua työsuhteen aikana.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin kuuluu osavastuu lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa.
Tule mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon. Me Mikkelissä rakastamme uusia ideoita ja ennakkoluulotonta ajattelua. Olemme uskalias ja heittäytyvä tekijöiden yhteisö, jonka intohimona on kehittää ja kehittyä, innostaa ja innostua. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Leikkipedagogiikka on ollut kehittämisteemamme syksystä 2022 lähtien. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja esiopetuksen opetussuunnitelma sekä paikalliset suunnitelmat.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen pätevyys.
Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Työaika sijoittuu klo 6.15-17.00 välille. Palkkaus ja työsuhteen ehdot KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa työehtosopimuksen mukaista kokemuslisää aiemman työkokemuksen perusteella.
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy ma 26.5.2025 klo 15.00. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus pdf-muodossa, valokuvat ovat yleensä liian isoja tiedostoja järjestelmään lisättäväksi. Haastatteluja järjestetään viikoilla 22-23. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.
http://www.mikkeli.fi
http://www.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki
Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä Oravanpesän päiväkodissa. Tehtävä alkaa 1.8.2025.
Oravanpesä on pieni, 16 lapsen päiväkoti Tupalan kaupunginosassa. Lapset ovat iältään 0-5- vuotiaita. Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja ja kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin kuuluu osavastuu lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa.
Tule mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon. Me Mikkelissä rakastamme uusia ideoita ja ennakkoluulotonta ajattelua. Olemme uskalias ja heittäytyvä tekijöiden yhteisö, jonka intohimona on kehittää ja kehittyä, innostaa ja innostua. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Leikkipedagogiikka on ollut kehittämisteemamme syksystä 2022 lähtien. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja esiopetuksen opetussuunnitelma sekä paikalliset suunnitelmat.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen pätevyys.
Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Työaika sijoittuu klo 6.15-17.00 välille. Palkkaus ja työsuhteen ehdot KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa työehtosopimuksen mukaista kokemuslisää aiemman työkokemuksen perusteella.
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy ma 26.5.2025 klo 15.00. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus pdf-muodossa, valokuvat ovat yleensä liian isoja tiedostoja järjestelmään lisättäväksi. Haastatteluja järjestetään viikoilla 22-23. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.
http://www.mikkeli.fi
http://www.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki
Päiväkodin johtaja Anu Kaasalainen
Puh. 050 311 7489
anu.kaasalainen(at)sivistys.mikkeli.fi
ajalla 19.5.-23.5.2025
päiväkodin apulaisjohtaja Anne Hokkanen
puh. 040 481 0741
anne.hokkanen(at)sivistys.mikkeli.fi
Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.
Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.000 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukkaan palveleminen.
Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Oravinharjuntie 5B
50170 Mikkeli
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.