Kiteen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lähtökohtana on positiivinen ja ratkaisukeskeinen pedagogiikka.
Kiteen kaupungin varhaiskasvatus hakee määräaikaisia
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJIA (2 tehtävää) ajalle 1.8.2025-30.6.2026
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana toimit varhaiskasvatuksessa osallistuen laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun sekä pedagogiseen toteuttamiseen ja arviointiin oman tiimisi ja työyhteisön kanssa.
Tehtävässäsi edistät kokonaisvaltaista lasten kasvua, kehitystä ja oppimista kokopäiväpedagogiikan avulla yhdessä koko tiimin ja yksikön henkilöstön kanssa.
Odotamme sinulta
• sensitiivisyyttä ja läsnäoloa työssäsi
• innokkuutta kokopäiväpedagogiikan toteuttamisen ja leikkiin
• kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa ja heittäytyä arjessa
• ammatillista otetta työssäsi ja halua kehittää itseäsi ammatillisesti
• positiivista asennetta kielitietoisuuden kehittämiseen
• kykyä itsenäiseen työskentelyyn
• hyviä vuorovaikutus- sekä työyhteisötaitoja
• kokemusta erityislasten kanssa työskentelystä
• varhaiskasvatussuunnitelman tuntemusta
Pätevyysvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen pätevyys.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.
Tehtävän työaika on 38,25 tuntia / viikko.
Tehtävien aloituspaikka: Päiväkoti Kieppi
Haku tapahtuu sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa. Sähköisen hakemuksen liitteeksi on liitettävä ansioluettelo ja muut kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Hakuaika päättyy 19.5.2025 klo 12.00
Toimeen valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi tartuntalaki 21.12.2016/1227 luku 6, 55 § velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelusuhteen alkamista.
Työsuhteessa noudatetaan 3 kk:n koeaikaa.
Kiteen kaupunki on savuton työpaikka.
http://www.kitee.fi/tyopaikat
https://www.kitee.fi/varhaiskasvatus
Kiteen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lähtökohtana on positiivinen ja ratkaisukeskeinen pedagogiikka.
Kiteen kaupungin varhaiskasvatus hakee määräaikaisia
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJIA (2 tehtävää) ajalle 1.8.2025-30.6.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana toimit varhaiskasvatuksessa osallistuen laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun sekä pedagogiseen toteuttamiseen ja arviointiin oman tiimisi ja työyhteisön kanssa.
Tehtävässäsi edistät kokonaisvaltaista lasten kasvua, kehitystä ja oppimista kokopäiväpedagogiikan avulla yhdessä koko tiimin ja yksikön henkilöstön kanssa.
Odotamme sinulta
• sensitiivisyyttä ja läsnäoloa työssäsi
• innokkuutta kokopäiväpedagogiikan toteuttamisen ja leikkiin
• kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa ja heittäytyä arjessa
• ammatillista otetta työssäsi ja halua kehittää itseäsi ammatillisesti
• positiivista asennetta kielitietoisuuden kehittämiseen
• kykyä itsenäiseen työskentelyyn
• hyviä vuorovaikutus- sekä työyhteisötaitoja
• kokemusta erityislasten kanssa työskentelystä
• varhaiskasvatussuunnitelman tuntemusta
Pätevyysvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen pätevyys.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.
Tehtävän työaika on 38,25 tuntia / viikko.
Tehtävien aloituspaikka: Päiväkoti Kieppi
Haku tapahtuu sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa. Sähköisen hakemuksen liitteeksi on liitettävä ansioluettelo ja muut kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Hakuaika päättyy 19.5.2025 klo 12.00
Toimeen valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi tartuntalaki 21.12.2016/1227 luku 6, 55 § velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelusuhteen alkamista.
Työsuhteessa noudatetaan 3 kk:n koeaikaa.
Kiteen kaupunki on savuton työpaikka.
http://www.kitee.fi/tyopaikat
https://www.kitee.fi/varhaiskasvatus
Lisätietojen antaja:
Vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Heli Okkonen, puh. 040 105 0241, heli.okkonen@kitee.fi.
Kiteen kaupungilla Pohjois-Karjalassa on vahvat juuret, vaikuttava historia ja kiehtovia tarinoita. Sopivan kokoinen Kitee tarjoaa mahdollisuuksia vireään ja vauhdikkaaseen vapaa-ajan viettoon. Arki sujuu sillä palvelut ovat laadukkaita ja lähellä.
Kiteen kaupungin organisaatiossa työskentelee noin 320 teknisen toimen, sivistys- ja vapaa-aikatoimen sekä hallinnon ammattilaista.
Kiteen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Opintie 6
82500 Kitee
Kiteen kaupunki
Kiteen kaupunki
Kiteen kaupunki
Kiteen kaupunki
Kiteen kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.