Lastenhoitaja osallistuu toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä tiiminsä kanssa. Hän vastaa lasten hoidosta, hyvinvoinnista ja kasvatuksesta.
Haemme Loviisan varhaiskasvatukseen varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Sijoituspaikka on Valkon päiväkoti, joka on kaksikielinen.
Varhaiskasvatustoiminta on varhaiskasvatussuunnitelman mukaista, joustavaa ja monipuolista. Hakijoilta toivomme hyviä vuorovaikutustaitoja, innostunutta ja ennakkoluulotonta työotetta sekä positiivista asennetta erilaisten ihmisten kohtaamisessa. Odotamme hakijoilta hyvää sekä ruotsin että suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Lähihoitajilta edellytämme lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettua tutkintoa.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Viikkotyöaika on 38,25 tuntia. Tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2338,98 euroa. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Lena Rosenqvist-Huhtanen, puh 040 551 9115, s-posti lena.rosenqvist-huhtanen@loviisa.fi
Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin!
Loviisassa on 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä, elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme työntekijät tarjoavat läheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.
Sijainti
Valkolammentie 29
07910 Valko
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Loviisan kaupunki
Loviisan kaupunki
Loviisan kaupunki
Lovisa stad
Loviisan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.