Tule meille iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme päiväkoti Koskelaan Kuperkeikkojen ryhmään! Kuperkeikat on kolmen kasvattajan ryhmä, jossa lapset ovat iältään 2-4-vuotiaita.

Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa aktiivisessa ja sydämellisessä työyhteisössä tuet lasten oppimista ja oivalluksia. Toimintaamme ohjaavat sensitiivisyys sekä lapsen yksilöllisyyden arvostaminen. Toivomme sinulta innostusta ja halua olla mukana kehittämässä hyvää pedagogista toimintaa, jossa lapsen on hyvä olla ja oppia, kasvaa omaksi itsekseen.
Sijaitsemme vehreällä alueella hyvien kulkuyhteyksien päässä monipuolisista retkikohteista. Tervetuloa mukaan yhdessä kehittämään ja rikastuttamaan toimintaamme!
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana suunnittelet ja toteutat pedagogisesti painottunutta hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Vastaat lasten tarpeista päivittäisessä toiminnassa ja edistät lapsen terveyttä ja hyvinvointia.
Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki 55 §).
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-koskela

Tule meille iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme päiväkoti Koskelaan Kuperkeikkojen ryhmään!

päiväkodin johtaja Jaana Majapuro
P.09 31044042
jaana.majapuro@hel.fi
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii
Sijainti
Paviljonkikuja 5
00600 Helsinki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.