Hei varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, kiinnostaako sinua työ ryhmäperhepäiväkodissa? Etsimme lastenhoitajaa vakinaiseen tehtävään Ruusunlehvän ryhmäperhepäiväkotiin.
Ruusunlehvän ryhmäperhepäiväkoti sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella lähellä Sellon kauppakeskusta. Työmatka sujuu helposti monesta suunnasta julkisillakin kulkuvälineillä. Ruusunlehvässä kanssasi työskentelee kaksi muuta lastenhoitajaa ja ryhmässä on kaksitoista 1-5-vuotiasta lasta. Ruusunlehvässä painotamme leikin merkitystä, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelua sekä pienryhmätoimintaa. Lasten osallisuuden ja aloitteiden huomiointi on tärkeä osa arkeamme.
Voit olla alan kokenut konkari tai vasta työurasi alkutaipaleella. Tärkeintä meille on, että sinulla on ammatillinen asenne työhön sekä sensitiivinen ja positiivinen työote. Oma-aloitteisuudesta, joustavuudesta ja hyvistä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoista on myös paljon hyötyä. Lisäksi toivomme, että omaat taidon nähdä jokaisessa lapsessa vahvuuksia ja työssä sen hyvät puolet. Meille on tärkeää, että töihin on mukava tulla joka aamu. Teemme yhdessä töitä lasten, huoltajien ja työyhteisömme parhaaksi.
Tehtäväsi: Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana huolehdit tiimisi kanssa lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisesta. Yhdessä tiimin kanssa huolehditte laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ja lasten mielenkiinnon kohteiden, vahvuuksien ja osallisuuden huomioimisesta päivittäisessä arjessa. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeä osa tehtävääsi. Ryhmäperhepäiväkodissa lastenhoitajat suunnittelevat, ideoivat ja toteuttavat pedagogiikkaa. Lisäksi ryhmäperhepäiväkodissa lastenhoitajat vastaavat esimerkiksi ryhmäsuunnitelman teosta sekä lasten varhaiskasvatuskeskusteluiden pitämisestä ja kirjaamisesta.
Ryhmäperhepäiväkodissa työhön kuuluu kasvatustyön lisäksi ylläpitosiivouksen tehtävät. Työaika päivittäin on hiukan normaalia 7,39 h pidempi. Työaika tasoitetaan tasausvapaapäivillä.
Työpaikan nimi ja osoite: Ruusunlehvän ryhmäperhepäiväkoti, Säterinkatu 9, 02600 Espoo. Työaika: 38 h 15 min/viikko. Tehtävä on vakinainen.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Arvostamme henkilöstön ammattitaitoa ja tarjoamme ammattitaitoa ylläpitävää ja kehittävää täydennyskoulutusta.
Espoon kaupunki arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivoimme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
https://www.espoo.fi/fi/toimipisteet/15569
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-ruusunlehvan-ryhmaperhepaivakoti-espoo-03-2982-23/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Ryhmäperhepäiväkodit, Ruusunlehvä ryhmäperhepäiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- ESPOO-03-2982-23
- 18.12.2023
- Tehtäväkohtainen palkka: 2 389,49 €/kk
- Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
- 21.11.2023 - 8.12.2023 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Johanna Alanko, johanna.alanko@espoo.fi.Voit kysyä työpaikan olosuhteista (esim.erityistarpeista) myös anonyymisti. Lähetä kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian sinulle paljastamatta henkilöllisyyttäsi esihenkilölle.
Lisätietoja
Työnantaja
Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Ryhmäperhepäiväkodit, Ruusunlehvä ryhmäperhepäiväkotiEspoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen. Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Osoite: Säterinkatu 9, 02600 Espoo

