Haemme 21.2.2025 klo 15.00 mennessä koltansaamenkielistä lastenhoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen, jonka tämänhetkinen sijoituspaikka on Sevettijärven koltansaamen kielipesä. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja huolehtii kielipesän päivittäisen pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Arvostamme varhaiskasvatussuunnitelman mukaista kehittävää työotetta, myönteistä ajattelua sekä kannustavaa ja sitoutunutta ammattilaista, jolla on hyvät yhteistyötaidot. Työkokemus sekä perehtyminen lasten kielen elvytyksen menetelmiin katsotaan eduksi. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan lisäksi monipuolisen tehtävän, jossa on mahdollisuus osaamisen ja kielitaidon kehittämiseen sekä Inarin kunnan henkilöstöedut.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 §:n mukainen kelpoisuus; tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto.Vakinaisessa tehtävässä vaaditaan koltansaamenkielen taito, joka tulee osoittaa joko opintotodistuksella tai muulla luotettavalla selvityksellä. Työaika on keskimäärin 38 h 15 min/vko. Tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2414,39-2488,99 euroa. Lisäksi vakinaisessa tehtävässä maksetaan Inarilisä 3 %, kokemuslisät sekä mahdolliset muut lisät mm. saamenkielilisä ja Kvtes:n mukaiset etuudet. Tehtävä alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan. Mikäli toimeen ei saada rekrytoitua sekä kelpoisuusehdot täyttävää että koltansaamenkielentaitoista työntekijää, voidaan tehtävään valita lastenhoitajan tehtävään soveltuva henkilö määräaikaisesti ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.
Hakemukset toimeen toimitetaan www.kuntarekry.fi
Hakuajan päätyttyä pidetään työhaastattelut, johon kutsutaan erikseen. Kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä CV tai ansioluettelo ja muut todistukset toimitetaan pyydettäessä.
Toimeen valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T- lomake) sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Inarin kunta on savuton työyhteisö.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-sevettijarvi-inari-02-12-25/
- Inarin kunta, Sivistysosasto, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- INARI-02-12-25
- 1.8.2025
- 2414,39 - 2488,99
- 4.2.2025 16:15 - 21.2.2025 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätLappiInariVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Krista Leivo puh. 040 7441210
Varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarela puh. 040 7441259
sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@inari.fi
Suomen suurin ja kaunein kunta Inari on Suomen kansainvälisin arktisen elämän keskus Pohjois-Lapissa. Inari on monikulttuurinen kasvava yli 6800 asukkaan kunta, jossa on hyvät lentoyhteydet sekä laajat kaupalliset ja julkiset palvelut. Saariselän matkailukeskus, jylhä ja suuri Inarinjärvi sekä mahtavat erämaat harrastusmahdollisuuksineen ympäröivät kuntakeskusta Ivaloa.
Inarin kunnan varhaiskasvatuksessa painotamme ympäristö- ja luontokasvatusta, kielten rikkautta sekä liikunnan merkitystä lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen.
Sijainti
Sevettijärvi
99930 Sevettijärvi


Inarin kunta
Työavain INARI-02-6-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-10-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-11-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-2-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-8-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-7-25