Varhaiskasvatuksen opettaja - Sievin kunta

Varhaiskasvatuksen opettaja - Sievin kunta

Sievin kunnassa on haettavana 31.5.2019 klo 12.00 mennessä 3 varhaiskasvatuksen opettajan toimen sijaisuutta ajalle 1.8.2019-30.6.2020
.
Kaksi toimea on eri päiväkodeissa ja yksi on vuorohoitoyksikkössä.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kuuluu lasten opetus-, kasvatus- ja hoitotehtävät. Pidämme tärkeänä pedagogista työotetta, hyviä tiimityöskentely -ja vuorovaikutustaitoja sekä positiivista työskentelyotetta. Lapsen etu huomioidaan kaikessa toiminnassa.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään on kelpoisuusvaatimuksena vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa sosionomi, amk, johon sisältyy varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet 60 opintopisteen opinnot.

Hakemukset tulee toimittaa 31.5.2019 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti osoitteeseen www.kuntarekry.fi (kirjeitse Sievin kunta / kirjaamo)

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.
Valitun tulee esittää lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Tehtävässä 2 kuukauden koeaika.

Päiväkodinjohtaja Kirsi Salonen 044 4883 350

Sievin kunta
Osoite: Haikolantie 16, 85410 Sievi

n. 5 000 asukkaan Sievi on Suomen teollistunein maalaiskunta. Sievi tunnetaan innovatiivisista yrityksistä, menestyvistä maatiloista, vahvoista kylistä ja nuoresta ikärakenteesta.
Työntekijöitä Sievin kunnalla on yli 200. Terveys- ja sosiaalipalvelut sekä talous- ja henkilöstöhallinnon perustehtävät järjestetään ostopalveluna.
Heinäkuun kolmantena lauantaina vietetään perinteisiä Sievin Muttimarkkinoita!

Tutustu työnantajaan