Varhaiskasvatuksen opettaja - Keravan kaupunki

Varhaiskasvatuksen opettaja - Keravan kaupunki

Keravan kaupungin kasvatuksen- ja opetuksen toimialalla on haettavana vakituinen

VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN TOIMI 1.8.2019 alkaen.

Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Sompion päiväkoti.

Neljän ryhmän päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Lähiluonto tarjoaa loistavat mahdollisuudet erilaisten ja monipuolisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen.

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa alle 3-vuotiaiden ryhmään, jolla on kykyä ja intoa olla mukana kehittämässä varhaiskasvatusta. Arvostamme pedagogista osaamista ja tiimityöskentely taitoja. Tehtävä edellyttää sensitiivisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä, joustavuutta sekä luovuutta.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan huomioida henkilöt , joiden lastentarhanopettajanopinnot ovat kesken tai joilla on lastenhoitajan pätevyys sekä kokemusta varhaiskasvatustyöstä, jolloin toimi täytetään määräaikaisena 30.6.2020 saakka.

Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Päiväkodinjohtaja Eila Vepsäläinen p. 040 318 3510, eila.vepsalainen@kerava.fi

Keravan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi, Kasvatus
Osoite: Kerava

Kerava on 35 000 asukkaan vireä ja nopeasti kehittyvä kaupunki. Keskeinen sijainti metropolialueella, hyvin hoidettu talous ja osaava henkilöstö ovat tehneet Keravasta yhden Suomen menestyneimmistä kunnista. Kerava on savuton työpaikka. Kasvatus- ja opetustoimen alaisuudessa työskentelee noin 800 varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen ammattilaista.

Tutustu työnantajaan