Kolme varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaista tehtävää Hintan päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Hintan päiväkoti on jatketun aukiolon yksikkö, jonka modernit ja lapsilähtöisesti suunnitellut tilat valmistuivat vuonna 2022. Uudisrakennuksemme sijaitsee historiallisella Hintan alueella, aivan Oulujoen läheisyydessä - upeat retkeilymahdollisuudet alkavat kirjaimellisesti päiväkotimme ulko-ovelta.
Etsimme joukkomme vahvistukseksi tulevaisuuden tekijöitä kehittämismyönteiseen työyhteisöömme! Meillä sinua odottaa inspiroiva, innovatiivinen sekä rohkeasti uutta kokeileva työympäristö, jossa saat toteuttaa ja kehittää laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa.
Haettavana on kolme VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikaista tehtävää Hintan päiväkodissa toimintakaudelle 2025-2026. Tehtävät sijoittuvat työsuhteen alkaessa 3-5 tai 1-3-vuotiaiden lasten ryhmiin, jossa työskennellään kolmen kasvattajan tiiminä.
Toimintakulttuurimme lähtökohtana on lapsen osallisuutta sekä yhdessä tekemistä ja kokeilemista korostava STEAM-pedagogiikka. Meillä oppimisympäristö ei rajoitu vain päiväkodin seinien sisäpuolelle, sillä luonto, lähiympäristö ja liikkuminen ovat olennainen osa arkeamme. Lisäksi tulevana toimintakautena keskitymme erityisesti varhaiskasvatuksen opettajien pedagogisen johtajuuden kehittämiseen.
Lapset perheineen ovat luonnollisesti kaiken toiminnan keskiössä, joten arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä sensitiivisyyttä ja kykyä toimia yhteistyössä niin lasten, perheiden kuin tiimin kanssa. Pedagoginen, monialainen ja lapsilähtöinen työote on meille yhteinen perusta. Tervetuloa täydentämään tulevaisuuden tekijöiden joukkoamme!
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot. Lisäksi edellytetään vahvaa pedagogista osaamista ja kokemusta tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä sekä itseohjautuvuutta, kehittämismyönteisyyttä, positiivista ja innostunutta otetta varhaiskasvatuksen arjessa. Eduksi luetaan valmius jatketun aukiolon (ma-su) edellyttämiin työvuoroihin sekä työskentelyvalmiudet kaikenikäisten lasten parissa.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2794,51 € - 2887,39 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista lisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.
Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/6529/2025. Hakemus on toimitettava 22.5.2025 klo 15.00 mennessä.
Kolme varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaista tehtävää Hintan päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön.

https://www.ouka.fi/hintan-paivakoti
Lisätietoja antavat sähköpostitse päiväkodin johtaja Eeva-Liisa Vilmi tai varhaiskasvatuksen opettaja-varajohtaja
Oona Vaitiniemi. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Valjastie 17
90650 Oulu
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.