Tule Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatukseen tekemään merkityksellistä työtä!

Haemme VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIA vakituisiin työsuhteisiin palvelualueen eri päivähoitoyksiköihin 1.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

TARJOAMME hyvän työnantajan ja mukavan työyhteisön, jossa luodaan turvallinen ja laadukas kasvuympäristö lapsille. Tehtävässä onnistumiseksi työntekijälle järjestetään yksilöllistä perehdytystä ja tukea. Perehdytyksellä varmistetaan, että työntekijä pääsee sujuvasti kiinnittymään uuteen työtehtävään ja työyhteisöön.

ARVOSTAMME positiivista asennetta, halua kehittyä ammatillisesti sekä halua olla mukana kehittämässä Hyvinkään varhaiskasvatusta. Arvostamme myös hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja tiimitaitoja.

Varhaiskasvatuksen opettajan työtehtäviin kuuluu pedagogisen vastuun ottaminen lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, kehittämisestä ja arvioinnista varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

Eduksi katsotaan esi- ja alkuopetuksen opinnot sekä S2 osaaminen.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys. Haussa huomioidaan myös 1.8.2021 mennessä valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Ennen valintaa edellytämme hakijalta rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Hakemukset tulee jättää ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Aikaisemmassa 28.4.2021 päättyneessä haussa hakemuksen jättäneet huomioidaan myös tässä haussa, uutta hakemusta ei tarvitse jättää. Hakemuksia käsitellään jo hakuajan aikana ja paikat täytetään sopivien työntekijöiden löydyttyä.

Lisätietoja

http://www.hyvinkaa.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa:
Päiväkodin johtaja Tanja Palosaari, tanja.palosaari@hyvinkaa.fi, p. 040 158 2910
Päiväkodin johtaja Teemu Nikkola, teemu.nikkola@hyvinkaa.fi, p. 040 351 9133

Hyvinkään kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
Osoite: Hyvinkää, 05800 Hyvinkää

Tule mukaan rakentamaan palveluja yli 47 000 hyvinkääläiselle. Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa teemme yhdessä töitä 1 700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli. 

Sinulle suositellut työpaikat