Varhaiskasvatuksen opettaja - Mikkelin kaupunki

Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan vakinainen tehtävä. Tehtävä sijoittuu Launialan päiväkotiin, työsuhteen aikana työyksikkö voi muuttua. Launialan päiväkoti on yhden lapsiryhmän päiväkoti, jossa tarjotaan varhaiskasvatusta 3-5 -vuotiaille lapsille. Päiväkodin henkilökuntaan kuuluu haettavana olevaan tehtävään tulevan lisäksi toinen varhaiskasvatuksen opettaja, kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa sekä ruoka- ja puhtauden työntekijä. Jos sinulle on ominaista tukea, kannustaa ja rohkaista lapsia kokeilemaan ja ihmettelemään, saattaisit olla juuri sopiva työntekijä joukkoomme.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kuuluu päävastuu lasten opetuksesta, kasvatuksesta ja hoidosta sekä lapsiryhmän toiminnan pedagogisesta suunnittelusta ja arvioinnista. Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on myös lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on varhaiskasvatuslain 26 §:n mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännökseen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Varhaiskasvatuksen opettajan SAK-aika suunnitellaan viikoittain työvuoroluetteloon.

Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tule mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvattajien joukkoon. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Mikkelin kaupunki osallistuu kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Mikkelin kaupungin varhaiskasvatukseen voi tutustua tarkemmin www.oppiminen.mikkeli.fi

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakuaika 12.7. - 4.8.2021 klo 15.00 mennessä. Haastattelut järjestetään viikon 33 aikana. Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vs. varhaiskasvatusjohtaja Leila Korhonen ajalla 12.7.-16.7.2021
Puh. 040 741 7053
Sähköposti: leila.korhonen(at)sivistys.mikkeli.fi
Päiväkodin johtaja Päivi Kuva ajalla 19.7.-4.8.2021
Puh. 040 7554710
Sähköposti: paivi.kuva(at)sivistys.mikkeli.fi

Lisätietoja

Mikkelin kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut, Varhaiskasvatus, Päiväkodit, Launiala

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Solmu-palvelu auttaa tarvittaessa mahdollista Mikkelin seudulle muuttajaa yksilöllisesti avaimet käteen -periaatteella. Katso lisää www.eroakiireesta.fi


Osoite: Peurankatu 3, 50190 Mikkeli

Sinulle suositellut työpaikat