Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen opettaja - Urjalan kunta

Viihtyisä ja vireä Urjalan kunta hakee päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa 23.10.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Urjalan varhaiskasvatus elää dynaamista ja kehittämismyönteistä aikaa. Kuntamme on koulutusmyönteinen ja Urjalassa satsataan lasten oppimisympäristöihin. Uusitut tilat ja pihat mahdollistavat monipuoliset oppimisympäristöt leikkiin ja toimintaan. Urjala sijaitsee eteläisellä Pirkanmaalla hyvien liikenneyhteyksien varrella, noin 45 minuutin päässä Tampereelta. Työnantajana Urjalan kunta on osaamista ja työhyvinvointia arvostava, vastuullinen ja työntekijäystävällinen. Työnantaja auttaa vuokra-asunnon hankinnassa ja asukkailleen kunta tarjoaa mahdollisuuden edulliseen kulkemiseen matkahuollon palvelusetelillä. Kunnan työntekijöiden käytössä on työsuhdepyöräetu, e-passi ja maksuton kuntosaliavain.

Arvostamme varhaiskasvatuksen osaamista, joustavuutta sekä kykyä oma-aloitteiseen toimintaan yhdessä muun kasvatusyhteisön kanssa. Etsimme joukkoomme aktiivista, hyvän vuorovaikutuksen omaavaa, organisointikykyistä ja pedagogiikan taitavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Työsuhteen kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen kelpoisuus huomioiden siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat. Pätevien hakijoiden puuttuessa myös opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat otetaan huomioon.

Palkkaus ja työehdot ovat OVTES:n mukaiset. Urjalan varhaiskasvatuksen opettajan palkka on alueellisesti katsottuna hyvä. Hakemuksen liitteeksi tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja esittää nähtäväksi lasten kanssa työskenteleviltä edellytettävä laissa (504/02) tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.urjala.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Jaana Jokinen, päiväkodin johtaja, p. 040 335 4317, sähköposti: jaana.jokinen@urjala.fi
Riitta Rajoo, varhaiskasvatuspäällikkö, sähköposti: riitta.rajoo@urjala.fi

Lisätietoja

Sivistyspalvelukeskus, varhaiskasvatus

Kulttuuria kukkiva Urjala! Urjala on reilun 4500 asukkaan pieni kunta hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pirkanmaalla. Puhallamme yhteen hiileen ja johdamme osallistavasti ja kannustavasti. Annamme mahdollisuuden vaikuttaa ja luomme kulttuurin joka kannustaa tavoitelähtöiseen ideointiin ja kokeiluihin. Rohkea Urjala näkyy ja kuuluu.

Urjalan kunta on savuton työnantaja.


Osoite: Tampereentie 6, 31760 Urjala
Urjalan kunta - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat